Koronaviruspandemia on hidastanut Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämiseen liittyviä valmisteluja.

Hyvin käynnistyneitä valmisteluja kuitenkin jatketaan, kun pandemiatilanne helpottaa, kertoo ulkoministeriön itäosaston osastopäällikkö Maimo Henriksson.

Hän lisää, että hallitus on päättänyt vahvistaa Savonlinnan alueen elinvoimaa. Asia ei siis ole pysähdyksissä.

Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistämiseksi tarvitaan esin sisäministeriön ja rajavaltiolaitoksen sekä liikenneministeriön valmisteluja. Ulkoministeriö puolestaan aloittaa neuvottelut Venäjän kanssa, kun valmistelu on riittävän pitkällä.

Kokonaisvastuu on valtioneuvoston kanslialla.

Parikkalan kansainvälisen rajanylityspaikan avaamisen mahdollinen lykkääntyminen on huolestuttanut esimerkiksi Kaakkois-Suomen kansanedustajia.

Lue lisää koronavirusepidemian vaikutuksista Etelä-Karjalassa.

Lue lisää koronavirusepidemiaan liittyviä ajankohtaisia artikkeleja Yle uutisten verkkosivulla.