Etelä-Karjalassa toistaiseksi suurimman valtiokonttorin myöntämän koronakriisituen on saanut Imatran kylpylä.

Imatran kylpylälle on myönnetty 260 000 euroa kustannustukea.

Toimitusjohtaja Ari Aspia kertoo Yle Lappeenrannalle sähköpostitse, että koronapandemian vuoksi Imatran kylpylän liikevaihto laskee tänä vuonna kolmisenkymmentä prosenttia. Nyt saatu tuki korvaa koronapandemiasta syntyneistä lisäkustannuksista ja liikevaihdon menetyksestä noin 20 prosenttia.

– Imatran kylpylä ei ole missään vaiheessa koronapandemiaa ollut kiinni, vaan palvelut on pidetty auki virallisten rajoitteiden puitteissa, Aspia lisää.

Kotimaiset asiakkaat pelastivat heinäkuun

Imatran kylpylän heinäkuun liikevaihto ylitti viime vuoden tason kotimaisten asiakkaiden ansiosta. Aspian mukaan loppuvuoden myynnin kehitykseen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi se, että Venäjän raja on kiinni.

– Tällä hetkellä näkymät ovat kuitenkin myönteiset, koska palvelemme hyvin erilaisia asiakasryhmiä kuten kuntoutus-, loma- ja kokousasiakkaita ja fitneksen, ravintolan sekä kylpylän päiväkävijöitä.

Hän muistuttaa, että kylpylän toimintaan vaikuttaa paljon se, millaisia koronapandemiaan liittyviä päätöksiä valtioneuvosto tekee jatkossa.

Parikymmentä yritystä saanut tähän mennessä tukea

Yhteensä Etelä-Karjalassa kustannustukea koronakriisistä selviämiseen on saanut tähän mennessä parikymmentä yritystä.

Yli 20 000 euron tuen ovat saaneet Lappeenrannasta Toimi Vento, Fysioterapia ja lääkäripalvelu Lehmus ja Tilausliikenne Hänninen sekä Luumäeltä TG Granit.

Etelä-Karjalassa valtiokonttori on hylännyt suurimman osan hakemuksista eli noin sata hakemusta.

Tukea saadakseen yrityksen on kuuluttava ennalta määriteltyihin pandemiasta kärsineisiin toimialoihin. Yrityksen liikevaihdon on myös täytynyt pudota määriteltyyn vertailukauteen verrattuna vähintään 30 prosenttia.

Lue lisää koronavirukseen liittyviä uutisia Etelä-Karjalasta.

Lue lisää tuoreita Ylen uutisia koronaviruksesta.