Koronaviruksen nostaessa päätään hetken hiljaiselon jälkeen tietyt ammattikunnat joutuvat taas erityisen riskin kohteeksi. Yksi näistä on taksikuskit, jotka työskentelevät koko ajan vaihtuvien, tuntemattomien asiakkaiden kanssa suhteellisen lähekkäin pitkiäkin aikoja kerrallaan.
Viime viikkoina useampi ulkomaanmatkoilta palannut henkilö on saanut matkaltaan koronaviruksen. Taksikuski saattaa olla ensimmäisiä henkilöitä, joita ulkomaanmatkustajat Suomeen palattuaan tapaavat. Taksikuskeilla on siis syitä hermoilla.
Näin miettii myös taksiyrittäjä Harri Mustonen, joka toimii ajajana Taksi Helsingille. Hän asennutti taksiinsa koronasuojan.
– Sellainen rakennusfirma teki näitä kalvoja, päätin aika saman tien tällaisen ottaa.
Auton koronasuoja on joko pleksityylinen tai muovipussimainen "väliseinä", joka erottaa auton etu- ja takapenkit toisistaan. Useampi firma alkoi tarjota niiden asentamista koronavirustartuntojen lähdettyä kasvuun Suomessa keväällä. Suojan tarkoitus on estää pisaratartunnat matkustajien välillä.
Harri Mustosella oli useita syitä suojan hankkimispäätökseen.
– Oma ja asiakkaiden terveys tietysti, ja himassa on vaimo joka käy sytostaattihoidoissa, ei syöpään liittyvää, mutta kuitenkin. En halua mitään ylimääräistä sinne kantaa, Mustonen kertoo.
Luonnollisesti myös oma mielenrauha oli vaakalaudalla. Suojat helpottivat sen vaalimista.
– Tuosta koronaveijarista ei tiennyt silloin mitään, niin pystyipä töissä olemaan rauhassa.
Erityisesti vanhemmat asiakkaat ovat tykänneet Mustosen taksin suojasta. Maksu hoituu kortin lähimaksulla tai käteisellä ikkunan kautta.
Mustonen ei ole päästänyt matkustajia auton etuosaan muuta kuin pakon edessä, jos autoon on tullut enemmän kuin kolme asiakasta.
– Humalaiset vaativat päästä eteen istumaan, en ole päästänyt. Hekin joutuvat istumaan takana.
Yle selvitti, miten paljon helsinkiläisillä taksifirmoilla on koronasuojattuja takseja. Taksi Helsingillä niitä löytyy 50 noin 1 300 taksin joukosta, Cabonlinen Kovaselta ja Fiksutaksilta 50 noin neljänsadan auton joukosta ja Lähitaksilta 50–100 noin 1 400 auton joukosta.
Voidaan siis sanoa koronasuojattujen taksien olevan vähemmistössä isoilla toimijoilla. Taksifirmoista kerrottiin, että yleensä suojattua autoa kysytään tilattaessa, muun osan ajasta ne ajelevat normaaliin tapaan. Suojattuja autoja ei olla keskitetty erityisesti lentokenttä- tai satamaliikenteeseen.
– Itse en kyllä mielelläni lähtisi hakemaan asiakasta satamasta tai lentokentältä ilman suojaa, Harri Mustonen sanoo.
Kevät oli taksikuskeille julma
Taksifirmojen mukaan taksikuskit eivät ole juurikaan korona-altistumisia tai -tartuntoja saaneet. Lähitaksilla tiedossa on ainakin yksi työperäinen tartuntatapaus, muut firmat kertovat altistumisista.
Harri Mustonen sanoo kuulleensa puskaradion kautta ainakin parin kuskin sairastaneen koronan, mutta ei voi tarkentaa tietojensa aikaa tai paikkaa. Joka tapauksessa tartuntoja ei juurikaan ole ollut.
Taksikuskeilla on ollut kiviset ajat ilman altistumisia tai tartuntojakin. Mustonen muistelee kevään työtilannetta kauhulla.
– Kyllä huhti–toukokuu oli aika rankkaa, ei olla niin kyykyssä oltu ikinä.
– Tuloista katosi 80 prosenttia. 2–3 tuntia sai odottaa edes yhtä keikkaa. Perhana ketään liikkunut missään, Helsinki oli aivan aavekaupunki, Mustonen muistelee.
Tilanne on nyt hieman parantunut, ja erityisen mielissään Mustonen on viikonloppujen runsastuneesta liikehdinnästä ja kyydeistä.
– Kaikkia maksuja ei saa vieläkään maksettua, asuntolainaa jää rästiin. Mutta pikkuhiljaa pystyy jo elämään, Mustonen tiivistää.
Korjattu 6.8. 15:00 Harri Mustonen on Taksi Helsingin, eikä Helsingin Taksin kuski.
Voit keskustella aiheesta 7.8.2020 kello 23:een saakka.