Mikkelissä päätöksenteon puheenjohtajat ovat ottaneet kantaa Varastokirjaston tulevaisuudesta.
Mikkelin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seija Kuikka (kesk.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä (sd.) julkaisivat mielipidekirjoituksen Varastokirjaston siirtämisestä Kuopiosta Mikkeliin alkuviikosta.
Kuikasta ja Seppälästä kirjasto kannattaisi sijoittaa Mikkeliin kaavaillulle kampukselle, johon sijoitetaan myös esimerkiksi Kansalliskirjaston massadigitointitoiminta.
Kuopiossa sijaitseva Varastokirjasto on eräänlainen "kirjastojen kirjasto". Sinne siirretään muista kirjastoista luovutettu, vähän käytetty aineisto talteen.
Kuikka kommentoi Ylelle, että Mikkelissä sijaitsevaa "Memory Campusta" on kehitetty tähän asti siinä uskossa, että Varastokirjasto lopulta siirretään maakuntaan.
– Opetusministeriön selvitykset ovat puoltaneet siirtoa ja siellä nähdään siirrosta syntyvä synergiahyöty. Olemme luottaneet siihen, että ministeriö vie asiaa tähän suuntaan.
Kuikan mukaan esimerkiksi Kansallisarkisto aloittaa toiminnan kampuksella ensi vuonna.
– Kansallisarkisto on tehnyt jo nyt linjauksen, että massadigitointi aloitetaan kampuksella. Siellä on tarkoituksena digitoida kaikki valtion organisaatioiden asiakirjat.
Asiasta erimielisyyttä maakuntien välillä
Savo-Karjalan kansanedustajat ottivat puolestaan viime viikolla kantaa varastokirjaston säilyttämisestä Kuopiossa.
Kantaa ottaneiden näkemyksessä kaavailtu siirto Mikkeliin tulisi kalliimmaksi kuin Kuopion tilojen remontti ja lisätilat. Savo-Karjalan kansanedustajien mielestä kertaluontoisia kustannuksia tarkastelemalla Varastokirjaston säilyttäminen Kuopiossa olisi edullisempaa.
Kannanotossa kirjaston säilyttämistä Kuopiossa pidetään myös valtiolta tärkeänä alueellisena työllisyydenhoitona sekä osoituksena arvostuksesta Itä-Suomea kohtaan.
Seija Kuikka puolestaan kokee, ettei Savo-Karjalan kansanedustajat hahmota kokonaiskuvaa. Hänestä Varastokirjaston toiminnan siirtäminen Mikkeliin olisi pidemmällä tähtäimellä kustannustehokkaampaa. Kuikasta myös keskittämisellä eri kirjastot tukisivat toistensa toimintaa.
Päätöstä pyöritelty vuosia
Varastokirjaston tulevaisuutta on puitu vuosia ja edellisen hallituksen aikana. Ratkaisuun ei ole päästy.
– Asia on päässyt unohtumaan. Kun hallitus kaatui sote-uudistuksen vuoksi, niin tämäkään asia ei edennyt. On tullut myös mutkia matkaan siksi, että Varastokirjasto tuo työpaikkoja Kuopioon. Ymmärrän senkin puolen, Kuikka pohtii.
Varastokirjaston tilanteeseen tarvitaan kuitenkin ratkaisu. Rakennus tarvitsee Kuopiossakin peruskorjauksen tai lisätilaa.
Kesäkuussa tiede- ja kulttuuriministerinä toiminut Hanna Kosonen (kesk.) vastasi kirjalliseen kysymykseen, kuinka Varastokirjaston tilanne voidaan ratkaista kahdella eri tapaa.
Joko Varastokirjasto pysyy opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena itsenäisenä laitoksena Kuopiossa tai sitten se liitetään Kansalliskirjastoon ja toiminta siirretään Mikkeliin.
Vastauksessaan Kosonen katsoo, että Varastokirjaston siirto Mikkeliin ja Kansalliskirjaston lisätilojen rakennuttaminen samaan kaupunkiin olisi noin 880 000 euroa halvempaa kuin Varastokirjaston peruskorjaus Kuopiossa ja Kansalliskirjaston lisätilojen rakennuttaminen pääkaupunkiseudulle.
Asiasta ei ole kuitenkaan syntynyt päätöstä suuntaan tai toiseen. Asian käsittely siirtyy syksyllä ministerin tehtäviin palaavalle Annika Saarikolle (kesk.)