Puolueissa on jo alkanut kuhina ensi kevään kuntavaalien tiimoilta.

Joensuussa Perussuomalaisten paikallisyhdistyksen hallitus ehätti jo nimeämään ensimmäiset 30 ehdokastaan kaupunginvaltuustoon.

Puolueen tavoitteena on jättää maakuntakeskuksessa täysi eli 88 ehdokkaan lista.

Joensuun Perussuomalaisten puheenjohtajan Esa Härkösen mukaan ehdokkaiden hankinta on sujunut aiempia vaaleja ripeämmin, mitä edesauttaa puolueen korkea kannatus.

Härkönen asettaa tavoitteeksi saada Joensuuhun ainakin kahdeksan valtuutettua nykyisten viiden sijaan.

Vaalistartti perussuomalaisilla on ensi sunnuntaina, jolloin puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra on Joensuussa.

Purra kiertää viikonvaihteessa kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Pohjois-Karjalassa.

Lauantaina Purra käy Tohmajärvellä, Ilomantsissa, Liperissä, Polvijärvellä ja Kontiolahdessa. Sunnuntaina ohjelmassa ovat Outokumpu, Juuka ja Joensuu.

Mukana ovat myös puoleen kaksi pohjoiskarjalaista kansanedustajaa: Sanna Antikainen ja Jussi Wihonen.