Mikkelin kansalaisopisto valmistautuu tulevaan syyskauteen luottavaisesti. Taloustilanne ei syksyä kohti ole merkittävästi muuttunut, mutta koronatilanteen kannalta joudutaan kansalaisopistossa olemaan odottavalla kannalla.
Mikkelin kaupungin kiristyneen taloustilanteen vuoksi kansalaisopisto joutui vähentämään opetusta viitisen prosenttia eli noin tuhat tuntia syksyn kurssitarjonnasta. Opetuksen kokonaistuntimäärä pysyy silti yli 20 000 tunnin.
– Vähennykset tehdään tasaisesti kaikilta opetuslinjoilta, kertoo Mikkelin kansalaisopiston rehtori Matti Laitsaari.
Laitsaari muistuttaa, että tällä budjetilla mennään syksy. Ensi vuoden budjetti on vielä Mikkelin kaupunginhallituksen päätettävänä.
Taloutta suurempi uhka syksyn kursseille on koronavirustilanne. Jos tilanne äityy yhtä pahaksi kuin keväällä niin toiminta käytännössä pysähtyy.
– Keväällä pystyimme muutamia kursseja järjestämään etänä kielissä, kuvataiteessa ja musiikissa, muuten toiminta pysähtyi, kertaa rehtori Matti Laitsaari.
Uusi kurssiesite on jo valmis ja se postitetaan koteihin elokuun puolivälissä. Ilmoittautuminen kursseille alkaa 25. elokuuta.