Satakunnassa todettiin lauantaina kolme uutta COVID-tartuntaa. Kaikkien kolmen tartunnanlähde on selvitetty.
Yksi tartunnoista on peräisin Riian matkalta, siellä positiiviseksi todetulta henkilöltä. Muut kaksi ovat saaneet tartunnan kahdelta aiemmin diagnosoidulta COVID-potilaalta. Tartunnan saaneiden lähikontaktit on asetettu karanteeniin.
Satakunnassa on todettu tähän mennessä kaikkiaan 76 koronavirustartuntaa.
Kahden viime viikon aikana Satakunnan uusien tapauksien esiintyvyys on ylittänyt maan keskiarvon, mutta on edelleen matala, kertoo infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä tiedotteessaan.
– Tartuntatapausten kontaktit on huolellisesti selvitetty ja valtaosa tapauksista liittyy kahteen tartuntaketjuun.
Satakunnassa on tällä hetkellä runsaasti liikkeellä tavanomaista flunssaa aiheuttavaa rinovirusta. Satakunnassa on todettu tähän mennessä kaikkiaan 76 koronavirustartuntaa.