Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puntaroi lähtöä keskustan puheenjohtajakisaan, kertoo SDP:n pää-äänenkannattaja Demokraatti-lehti verkkosivuillaan.
Toholampinen Lintilä sanoo, ettei ole tehnyt vielä päätöstä, vaan seuraa tilannetta. Hän kommentoi Keskipohjanmaa-lehdelle, että Saarikon ilmoittautuminen Kulmunin haastajaksi laskisi hänen halujaan kisaan lähdölle.
Tiede- ja kulttuuriministeriksi palaava Annika Saarikko kertoo torstaina, lähteekö hän tavoittelemaan keskustan puheenjohtajuutta.
Keskusta valitsee puolueelle puheenjohtajan Oulun puoluekokouksessa syyskuun alussa. Vuoden keskustaa johtanut Katri Kulmuni on ilmoittanut olevansa kiinnostunut jatkokaudesta.
Hän joutui eromaan kesäkuussa valtiovarainministerin paikalta viestintäkoulutuksesta nousseen kohun takia.