Koronaepidemia sai päijäthämäläiset löytämään Omaolopalvelun.

Omaolopalvelussa ihminen vastaa netissä kysymyksiin, joiden perusteella hän saa suosituksen hoidosta. Keväällä palveluun lisättiin koronaviruksen oirearvio.

Koronavirus sai päijäthämäläiset tekemään pelkästään huhtikuussa noin 800 koronaan liittyvää oirearviota. Samaan aikaan myös muiden oireiden arviomäärät kasvoivat, kertoo Hykyn terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialajohtaja Tuomo Nieminen.

Kuvaa esimerkiksi koronatilanteesta maakunnassa ei kuitenkaan pystytä luomaan oirearvioiden avulla, sillä otos on liian pieni.

Digitaalisuuden lisääminen on Niemisen mukaan yksi tulevan yhteisyrityksen tavoitteista, jota koronaepidemia vauhditti. Nieminen kuitenkin lisää, että tulevassa yhteisyrityksessä asiakkailla on palvelusopimuksen mukaan nykyistä helpompi pääsy myös tapaamaan hoitohenkilöä kasvokkain.