Koronaepidemian haitalliset talousvaikutukset ovat jääneet Etelä-Karjalan alueella odotettua pienemmiksi.

Etelä-Karjalan yrittäjien varapuheenjohtaja Caro Pohjolan mukaan pahiten ovat kärsineet palvelualat.

– Palveluissa oli suurin romahdus siinä kohtaa, kun ihmiset sekä yrityksissä että yksityishenkilöinä vetivät kulutusjarrun päälle. Palveluissahan se ensimmäisenä näkyy eikä siellä olla vielä noustu lähellekään ennen korona-aikaisia lukuja, Pohjola kertoo.

Esimerkiksi rakentaminen ja elintarvikekauppa ovat selvinneet Etelä-Karjalassa suhteellisen hyvin koronakurimuksesta. Myös turismi on saanut tuulta purjeisiin kotimaanmatkailun suosiosta.