Israelissa tuhannet mielenosoittajat vaativat lauantaina pääministeri Benjamin Netanjahun eroa. Mielenosoittajat muun muassa Jerusalemissa ja Tel Avivissa olivat tyytymättömiä siihen, miten Netanjahun hallitus on suoriutunut koronapandemian hoitamisesta Israelissa.
Jerusalemissa mielenosoittajat kokoontuivat myös pääministerin virka-asunnon ulkopuolelle ja kantoivat kylttejä, joissa Netanjahua syytettiin korruptiosta.
Netanjahu on tällä hetkellä syytettynä korruptio-oikeudenkäynnissä, jonka on tarkoitus jatkua tammikuussa. Häntä syytetään muun muassa lahjusten vastaanottamisesta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä. Hän on kiistänyt kaikki syytökset.
Mielenosoittajat vastustivat myös Israelissa tällä viikolla hyväksyttyä lakia, joka antaa maan hallitukselle vuoden 2021 loppuun asti poikkeuksellisia oikeuksia toimiin, joilla koronaviruksen leviämistä pyritään tukahduttamaan.
Israel otti koronarajoitukset käyttöön ensimmäisten joukossa
Israelin hallituksen koronatoimia vastustavat mielenosoitukset ovat levinneet maassa viime viikkojen aikana. Joissain tapauksissa poliisi joutui turvautumaan vesitykkien käyttöön mielenosoitusten hillitsemiseksi.
Israelissa on otettu uudelleen käyttöön rajoituksia koronaviruksen leviämisen vuoksi. Tämä on muun muassa sulkenut ravintoloita, baareja, yökerhoja ja kuntosaleja.
Maan päiväkohtaiset uusien koronatartuntojen määrät ovat olleet viime viikkoina noin tuhat tartuntaa päivässä. Israelissa on kaikkiaan vahvistettu yli 60 000 koronatartuntaa ja 455 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.
Israel oli ensimmäisiä maita, joissa otettiin käyttöön liikkumisrajoituksia koronaviruksen lähdettyä leviämään. Sittemmin rajoituksia purettiin taloudellisin perustein ja uusien tartuntojen määrät lähtivät nousuun.
Aiheesta lisää:
Israelissa poliisi on käyttänyt vesitykkejä maan koronatoimia kritisoivia mielenosoittajia vastaan
Israelissa tuhannet mielenosoittajat vaativat pääministeri Netanjahun eroa