Korona on vähentänyt selvästi Rauman sataman liikennettä.

Sataman kokonaisliikenne oli kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 2,7 miljoonaa tonnia, jossa on laskua noin kymmenen prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Erityisen suuri pudotus, peräti 30 prosenttia, on ollut paperin viennissä ja paperiteollisuuden raaka-aineiden tuonnissa.

Myönteistä on se, että sellun vienti Rauman satamassa on pysynyt edellisen vuoden tasolla ja kappaletavaran vienti ja tuonti ovat kasvaneet.