Ruotsissa ei järjestetä joulukuussa perinteistä Nobel-juhlaa.
Nobel-palkinnon saajat julkistetaan tavalliseen tapaan lokakuussa, mutta toistaiseksi on epävarmaa, miten palkinnot jaetaan, sanoo Nobel-säätiön johtaja Lars Heikensten Dagens Nyheterille.
Joitain palkintoja saatetaan Heikenstenin mukaan jakaa Tukholmassa. Osa palkinnoista taas jaettaneen virtuaalisesti Ruotsin ulkopuolella oleville Nobel-palkituille.
Juhlan järjestämisessä olisi Heikenstenin mukaan kaksi ongelmaa: Juhla keräisi suuren ihmisjoukon lähekkäin, ja lisäksi on epävarmaa, kuinka laajasti Ruotsiin voi joulukuussa matkustaa.
Suunnitelmissa on kuitenkin järjestää joulukuussa palkituille jonkinlainen juhla TV-lähetyksen muodossa.
Myös Nobel-viikon muut perinteiset juhlallisuudet järjestetään enemmän tai vähemmän digitaalisesti.
Nobel-juhla on aikaisemmin peruttu kolme kertaa rauhan aikana palkinnon historiassa.
Vuonna 1907 juhla peruttiin kuningas Oskari toisen kuoltua. Vuonna 1924 paikalla ei ollut palkinnonsaajia ja vuonna 1956 juhla peruttiin vastalauseena Neuvostoliiton sekaantumiselle Unkarin kansannousuun.
Juhlaa ei järjestetty myöskään sotien aikana.