Mehiläinen Länsi-Pohjassa on kesälomakausi sujunut normaalisti poikkeuksellisen koronakevään jälkeen.
Liiketoimintajohtaja Lasse Männistö kertoo, että lomat ovat painottuneet tänä vuonna hieman enemmän alkukesään kuin aikaisempina vuosina.
– Koronakriisissä venyneelle henkilökunnalle haluttiin tarjota mahdollisuus lomaan heti, kun koronatilanne sen salli, sähköpostitse tavoitettu Männistö toteaa.
Männistön mukaan lomia on aikaistettu myös vaikeasti arvioitavissa olevan loppukesän koronatilanteen vuoksi.
Yhteen hiileen puhaltamalla eteenpäin
Teholla sairaanhoitajana työskentelevä Minna Pelander tunnustaa loman tulleen tarpeeseen, sillä kevät oli raskas.
– Jotenkin tuli sellainen asenne, että me ollaan kuin rintamalotat ja tämä sota voitetaan. Tehon henkilökunnalta peruttiin kevään lomat ja lomapäivätkin tehtiin töitä, Pelander kuvaa.
– Asenne oli sellainen, että tämä on meidän yhteinen asia ja tästä porukalla selvitään, Pelander jatkaa.
Äärimmäistä tarkkuutta suojavarusteiden kanssa
Tällä hetkellä lomalla olevaa Pelanderia ei pelota mahdollinen koronaviruksen toinen aalto. Hän sanoo, että sairaalassa siihen on jo valmistauduttu.
– Me tiedämme nyt, mitä se työ on. Osataan varmasti myös ennakoida ja järjestellä työt paremmin. Toisaalta, en tiedä, miten asiat voisi enää paremmin valmistella, Pelander puntaroi.
Hän kertoo, että Mehiläinen Länsi-Pohjan teho-osasto on saanut kiitosta ja kehuja hyvistä koronajärjestelyistään.
Pelanderin mukaan osastolla on käynyt vierailevia anestesialääkäreitä, joiden mukaan teho-osaston toiminta on ollut todella korkeatasoista koronaepidemian aikana.
– Esimerkiksi suojavarusteiden pukeminen ja riisuminen oli tarkkaa ja todella hyvin valvottua.
– Kyllä sitä miettii, että aikamoiseen pesään sitä itsensä on laittanut, eikä olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että tuommoista tilannetta tulisi, Pelander summaa.