Keski-Pohjanmaalla Soiten alueella on todettu viikonloppuna yksi uusi koronavirustartunta.

Soiten mukaan tartunnan saanut sairastaa kotona. Altistuneet on kartoitettu ja he ovat karanteenissa.

Suomen Palloliitto ja KPV kertoivat lauantaina 18.7. koronatapauksesta kokkolalaisjoukkueen laajennetussa piirissä. Joukkueelle tehtyjen koronatestien tulokset saatiin maanantaina. Ne olivat negatiivisia ja joukkueen toiminta voi jatkua. Yle ei ole saanut vahvistusta Soitelta siitä, liittyykö uusi todennettu tartunta KPV:n joukkueeseen.

Soitesta kehotetaan hakeutumaan koronavirustesteihin matalalla kynnyksellä. Testejä tehdään Soiten infektiovastaanotoilla ja lasten päivystyksessä.

Lisätietoja Soiten koronasivustolla täällä.

Yhteensä 32 tartuntaa

Soiten alueella koronatilanne jatkuu rauhallisena. Koronapotilaita ei ole osastohoidossa.

Kaikkiaan Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 32 koronavirustaruntaa.

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilla todettiin viime viikolla yksi uusi tartunta kummassakin.

Katso täältä Ylen tuoreimmat uutiset koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla