Koronan 5 pahinta sudenkuoppaa – THL listaa: ruuhkaiset ulkomaan lomakohteet, huviveneily ja ihmiset, jotka eivät piittaa karanteenista
Suomessa uusia koronavirustartuntoja on kirjattu vain vähän viime viikkojen aikana. Riskejä on kuitenkin edelleen. Listasimme keskeiset riskitekijät, jotka voivat lisätä koronaviruksen leviämistä.
Mikä on suomalaisten suhde kolonialismiin ja miksi siitä on niin vaikea puhua? Professori: "Puolustaudutaan syytöksiltä, joita kukaan ei ole esittänyt"
Suomalaisia työskenteli höyrylaivoilla siirtomaa-ajan Kongossa, kuningas Leopold II:n pahamaineisessa valtakunnassa.
Miten korona ja BLM-liike vaikuttavat Trumpin suosioon vaa’ankieliosavaltiossa? – Näin paikalliset asiantuntijat kuvailevat poikkeuksellista vaalivuotta
Selvitimme, miten keskeiset vaaliteemaat näkyvät niissä osavaltioissa, joissa ratkaistaan kenestä tulee seuraava USA:n presidentti.
Ayahuasca voi viedä käyttäjänsä taivaaseen tai helvettiin – rituaalihuumeesta tehtiin kirja, joka perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin
Etelä-Amerikasta peräisin olevaa rituaalihuume ayahuascaa on kutsuttu sielun liaaniksi ja kuoleman köynnökseksi. Nyt suomalainen kulttuurintutkija on tehnyt siitä omiin kokemuksiinsa perustuvan kirjan.
Olipa kerran tyttö, josta tuli prinsessa: "Sain Kaunottarelta voimaa lähteä seuraamaan omaa unelmaani"
Milja Korpela, 30, on ammattimainen prinsessaesiintyjä. Hän esiintyy lastenjuhlilla Lumikkina, Kaunottarena ja Tähkäpäänä ja kouluttaa prinsessaharjottelijoita.