Etelä-Savossa on käyty kesän aikana ahkerasti testauttamassa koronaa. Paikalliset sairaanhoitopiirit kertovat, että ahkeraa testausta selittää ulkopaikkakuntalaisten lomailijoiden saapuminen maakuntaan ja liikkeellä olevat kesäflunssat, joiden oireet muistuttavat koronavirusta.

Koronavirustestien kysyntä on viime aikoina ollut voimakkaassa kasvussa niin Etelä-Savossa kuin monin paikoin muuallakin maassa.

Etelä-Savossa on tehty reilut 3 100 testiä heinäkuun puoliväliin mennessä. Kaikkiaan Suomessa on tehty testattuja näytteitä yhteensä 300 400.

Etelä-Savossa varmennettuja koronatapauksia on ilmennyt viimeksi toukokuun puolella. Maakunnassa varmennettuja tautitapauksia on THL:n tilastojen perustella 53.

Kaiken kaikkiaan koronatilanne on koko Suomessa THL:n mukaan rauhallinen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan koronavirus tartuttaa aiempaa nuorempia ikäryhmiä. Syynä on se, että nuoret ovat kesällä liikkuneet aiempaa enemmän ja olleet aktiivisesti tekemisissä toistensa kanssa.

Lue myös:

Koronatestien määrä jopa viisinkertaistunut viime kuusta – nyt pohditaan, riittääkö testauskapasiteetti enää syksyllä