Tänään alkaneessa EU-huippukokouksessa pyritään etsimään yhteisymmärrystä elvytyspaketista sekä EU:n monivuotisesta budjetista.

Mittava elvytyspaketti on tarkoitettu tukemaan EU-maiden nousua koronaviruspandemian aiheuttamasta talouskriisistä. Miljardien elvytyspaketti on tarkoitus rahoittaa kokonaan komission ottamalla lainalla.

Jäsenmaat ovat jyrkästi erimielisiä siitä, kuinka paljon rahastosta maksettaisiin suoria tukia ja kuinka paljon siitä myönnettäisiin lainoja.

Suomi on ajanut elpymispaketin koon pienentämistä ja lainapainotteisuuden lisäämistä. Pääministeri Sanna Marin (sd.) aikoo pitää viikonlopun huippukokouksessa kiinni Suomen tavoitteesta pienentää 750 miljardin euron elvytysvälinettä ja lisätä sen lainapainotteisuutta.

Marin kertoi aamupäivän tiedotustilaisuudessa, että Suomen tavoitteena on saada tuntuva alennus avustusten määrään. Marinin mukaan Suomi ei ole asettanut euromääräistä rajaa, vaan kokonaistasoa pyritään saamaan alemmaksi.

– Mielestäni olisi hyvä tavoite se, että pääsisimme tasapainoisempaan ratkaisuun, niin että puolet ja puolet, mieluummin myös vähemmän kuin puolet olisi avustuksia, Marin kertoi tiedotustilaisuudessa ennen huippukokousta.

Tämänhetkisen ehdotuksen mukaan elvytyspaketista jaettaisiin jäsenmaille 500 miljardia euroa tukina ja 250 miljardia euroa lainoina.

Jos Suomi saisi rakentaa elvytysvälineen yksin, se koostuisi pelkistä lainoista.

– Lähtisimme siitä, että lainoilla mennään eteenpäin, mutta on myös selvää, että Suomi ei yksin tästä päätä.

Kokoukseen tulevassa esityksessä kolmannes tuista menisi ilmastotoimiin, ja tukien saamisen ehtona olisi oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen. Tukia voitaisiin myös evätä jäsenmaiden määräenemmistöllä.

Ennakkoon on arvioitu, että kokous voi venyä esimerkiksi sunnuntaihin asti. Marin vakuuttaa, että hänellä on virkeyttä ja hyvät istumalihakset, joten valvominen mahdollisesti yön yli venyvissä kokouksissa on siedettävää.

17.7. klo 12.48: Juttua päivitetty pääministeri Marinin kommenteilla.

Lue monimutkaisista asetelmista tarkemmin näistä jutuista:

EU-johtajat koolla ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen – koronapaketista suuri erimielisyys

Onko Euroopan talous ja yhtenäisyys pelastettavissa? Viikonloppuna tehdään historiallisia päätöksiä maanosan tulevaisuudesta – tässä taustat