Koronatestien tekeminen on vilkastunut viime päivinä pohjalaisissa sairaanhoitopiireissä kesäkuun hiljaisemman jakson jälkeen.
Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otetaan nyt runsas sata testiä päivässä, mikä on suurin piirtein kevään tahti.
Vaasassa koronatestejä on tehty viime päivinä jopa 60 testin päivävauhtia, mikä on sama määrä kuin keväällä epidemiahuipun aikaan.
Myös Keski-Pohjanmaalla testimäärä on kasvanut selvästi.
Testimäärien kasvamiseen on yhtenä syynä kesäflunssa, joka aiheuttaa hengitystieoireita. Lisäksi ihmiset ovat huolissaan, kun liikkuminen on lisääntynyt.
Flunssaoireiset hakeutuvat aktiivisesti itse testattavaksi. Myös sote-alan työntekijät testataan herkästi.
Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 14. heinäkuuta yksi uusi koronavirustartunta. Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla ei uusia tartuntoja ole ollut viikkoihin.
Lue seuraavaksi:
Kesäflunssa näkyy koronatestausten määrässä – Soitessa satoja testauksia
Vaasan sairaanhoitopiirissä yksi uusi koronatartunta – infektioylilääkäri: testimäärä kevään tasolla, erityishuomio matkalta palaaviin