Soitessa on tehty lähiviikkoina satoja koronatestauksia, sillä kesäflunssa on aiheuttanut ihmisille runsaasti hengitystieoireita.

Flunssaoireiset ovat itse hakeutuneet testattavaksi. Suurin osa oirehtivista hakeutuu testeihin koronaneuvonnan kautta. Lisäksi oireiset sote-alan työntekijät testataan herkästi koronaviruksen varalta.

Kesäkuun toisella viikolla Soitessa otettiin kolmisensataa koronavirusnäytettä.

Näytteet otetaan Kokkolassa pääterveysaseman infektiovastaanotolla. Kannuksessa ja Vetelin Tunkkarissa on omat infektiovastaanotot. Niissä testataan kaiken ikäiset potilaat.

Soitessa testejä on tehty tähän mennessä noin 3 500 kappaletta, mikä on n 4 400 testiä sataa tuhatta asukasta kohden. Se on asukasta kohden huomattavasti enemmän kuin muissa pohjalaiskunnissa. Suhde on ollut samanlainen pitkään.

Soite on tiedottanut, että alle 16-vuotiaiden koronavirusnäytteet otetaan 15.7. lähtien Soiten lasten päivystyksessä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Myös perheenjäsenet voidaan testata samalla.