Jeffrey Epsteinin rikoskumppaniksi epäilty Ghislaine Maxwell vaatii pääsyä vankilasta kotiarestiin viiden miljoonan dollarin takuita vastaan. New Yorkissa vankilassa oleva Maxwell esitti vaatimuksensa perjantaina oikeudelle toimitetuissa papereissa.
Hän kertoo pelkäävänsä, että saa vankilassa oikeudenkäyntiä odottaessaan koronavirustartunnan.
Samalla Maxwell kiisti jyrkästi syyllistyneensä rikoksiin, joista häntä epäillään.
Maxwellin epäillään olleen seksuaalirikoksista tuomitun ja useista samanlaisista rikoksista epäillyn edesmenneen liikemiehen Jeffrey Epsteinin rikoskumppani. Epstein ja Maxwell seurustelivat aiemmin.
Vangittuna ollut Epstein kuoli vuosi sitten vankilassa. Kuolinsyy oli itsemurha.
Syyttäjä epäilee Maxwellin voivan paeta
Syyttäjä vaatii 58-vuotiaan Maxwellin pitämistä vangittuna oikeudenkäyntiin asti, sillä hän pitää hyvin todennäköisenä, että tämä saattaa yrittää karata.
Maxwell vakuutti perjantaina, ettei vaaraa paosta ole ja perusteli sitä muun muassa sillä, että hän on pysytellyt Yhdysvalloissa koko Epsteinin viime kesäistä pidätystä seuranneen ajan.
Maxwellin epäillään houkutelleen alaikäisiä tyttöjä Epsteinin hyväksikäytettäviksi. Mikäli hänet todetaan syylliseksi, saattaa häntä odottaa 35 vuoden vankilatuomio.
Päätös Maxwellin mahdollisesta päästämisestä pois vankilasta takuita vastaan tehdään 14. heinäkuuta.
Lisää aiheesta:
Prinssi Andrew'n tuttavaa uhkaa 35 vuoden vankeus hyväksikäyttövyyhdistä – prinssin halukkuudesta auttaa tutkinnassa ristiriitaista tietoa
FBI pidätti Jeffrey Epsteinin entisen naisystävän – hänen epäillään houkutelleen uhreja, joita Epsteinin käytti hyväkseen
Prinssi Andrew'n asianajajat: Tarjoutui kuultavaksi kolmesti Epstein-jutussa
Yhdysvalloissa arvostellaan Britannian prinssi Andrew’n haluttomuutta auttaa seksuaalirikostutkinnassa – "Tekee karhunpalveluksen uhreille"
Britannian prinssi Andrew vetäytyy tehtävistään toistaiseksi
Skandaaliprinssi Andrew vajoaa yhä syvemmälle suohon – brittimedia kysyy, kuinka satojen tuhansien tuloilla on rahoitettu miljoonamenot
Prinssi Andrew katuu ystävyyttään seksuaalirikoksista tuomitun Epsteinin kanssa: "Sopimatonta kuninkaallisen perheen jäsenelle"