Satakunnassa kesäkuussa todetut useat koronatapaukset eivät aiheuttaneet epidemiaa.

Maakunnan noin kuusi viikkoa kestänyt koronaton kausi päättyi kesäkuun alkupuolella, minkä jälkeen todettiin useita tapauksia, joilla ei ollut yhteyttä toisiinsa. Tartunnat oli saatu viidessä tapauksessa Satakunnasta ilman, että lähdettä saatiin selville.

Satasairaalan infektiotautien ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä oli huolissaan, että tauti voisi levitä enemmänkin, mutta nyt tilanne on taas rauhoittunut.

Satakunnassa ei uusia tartuntoja

Uusia löydöksiä ei ole tehty yli viikkoon, ja viimeisestä tartunnasta on Uusitalo-Seppälän mukaan nyt kulunut kymmenen vuorokautta. Näytteitä on otettu paljon, lähes 900 viikossa.

– Vaikuttaa siltä, että ainakaan laajamittaista leviämistä alueella ei ole. Satakunta on matalan ilmaantuvuuden aluetta, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Ohjeita noudatettava

Satakunnassa on kevään ja kesän aikana todettu yhteensä 60 koronatartuntaa.

Ylilääkäri Uusitalo-Seppälä korostaa, että vaikka tilanne Satakunnassa on rauhallinen, maailmalla koronavirus leviää voimakkaasti. Siksi kaikkia koronaohjeita niin hygieniasta kuin esimerkiksi matkailijoiden karanteeneista on noudatettava.

– Huolena on, että rajoitteiden vähentyessä tästä lipsutaan. Karanteeninomaisten olosuhteiden suositus koskee myös kausityöntekijöitä. Työnantajien tulee huolehtia, että olosuhteet ovat sellaiset, että epidemia ei pääse leviämään työmaalla tai majoitustiloissa. Se on myös työnantajan etu, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Yksi kausityöntekijän tartunta

Satakunnassa on viime viikkoina todettu yksi ulkomaisen kausityöntekijän koronatartunta. Myös tämän tapauksen lähikontakti sai tartunnan.

– Kyseisessä tapauksessa asioista oli huolehdittu hyvin eikä muita lisätartuntoja kehittynyt. Jotta pystymme välttämään tilanteen pahenemisen, on tärkeää tunnistaa tapaukset nopeasti ja katkaista tartuntaketjut.

Uusitalo-Seppälä korostaa, että testeihin täytyy päästä helposti. Väkijoukkoja kannattaa hänen mielestään edelleen välttää.

– Ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa ja riskiryhmien terveydenhuollossa noudatetaan edelleen varotoimia, mutta hoitolaitoksissa on pyrittävä järjestämään turvallisia tapaamisia läheisille ja omaisille suojaimia käyttäen, ylilääkäri sanoo.