Porin kaupunginvaltuutettu, ex-kansanedustaja Ari Jalonen (sin.) haluaa Porissa sinisille vaaliliittoa kristillisdemokraattien kanssa ensi kuntavaaleissa. Hän aikoo keskustella asiasta kristillisdemokraattien paikallisosaston puheenjohtajan Simo Korpelan kanssa.

Jalonen sanoo pitävänsä mielenkiintoisena kesäkuun lopussa julkisuuteen tullutta pohdintaa sinisen tulevaisuuden liittymisestä yhteen kristillisdemokraattien kanssa.

Sininen tulevaisuus syntyi vuonna 2017 perussuomalaisten hajottua. Puolue ei saanut vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ainuttakaan kansanedustajaa ja myös Jalonen putosi Arkadianmäeltä.

Jalonen: Kristillisdemokraattien teemat lähellä sinisiä

Ari Jalosen mielestä kristillisdemokraattien ja sinisten teemat ovat lähellä toisiaan. Hän ei äkkiseltään keksi asioita, joita ei kristillisdemokraattisen puolueen politiikassa hyväksy, tosin hän korostaa, ettei ole tutustunut tarkkaan puolueen ohjelma-asiakirjoihin.

Porissa Jalonen uskoo sinisten ja kristillisdemokraattien sopivan hyvin vaaliliittoon. Pieninä puolueina ne molemmat voisivat hänen mielestään hyötyä vaaliliitosta.

Eduskuntavaaleissa 2019 Ari Jalonen oli ehdolla kokoomuksen listalla sitoutumattomana ehdokkaana. Hän on puolueensa sinisen tulevaisuuden varapuheenjohtaja.

Viime kuntavaaleissa vuonna 2017 kristillisdemokraatit olivat Porissa ilman vaaliliittoja ja saivat kaksi valtuutettua. Kristillisdemokraattien ykkösnimi Simo Korpela sai enemmän ääniä, 503, kuin tuolloin vielä perussuomalaisia edustanut Jalonen, jolle kertyi vaaliuurnilla 416 ääntä.

Kristillisdemokraattien Korpela: Vaaliliitto iso riski

Kristillisdemokraatit ovat monesti tehneet vaaliliittoja parantaakseen asemiaan vaaleissa, erityisesti eduskuntavaaleissa. Tulevien kuntavaalien osalta Ari Jalosen ehdotus ei saa vastakaikua kristillisdemokraattien paikallisyhdistystä johtavalta Simo Korpelalta.

Korpelan mukaan kristillisdemokraateilla on hyvä mahdollisuus kasvattaa äänisaalistaan Porissa omin voimin ja saada valtuustoon kolmas paikka nykyisen kahden lisäksi.

–Uskon aika vahvasti omiin mahdollisuuksiimme, joten mielestäni vaaliliitto sinisten kanssa lisäisi tässä tilanteessa riskiä enemmän kuin tavoiteltua hyötyä, Korpela sanoo.

Jalonen joutuu siis joko käyttämään kaikki poliittiset kykynsä kristillisdemokraattien houkutteluun, etsimään toisen vaaliliittokumppanin tai sitten hänen on saatava sinisille Porissa hyvä ehdokaslista ja lisää kannatusta.

Viime kuntavaaleissa sinisten kahden porilaisen puuhamiehen eli tuolloin vielä perussuomalaisia edustaneiden Jalosen ja Marko Järvisen yhteinen äänisaalis ei olisi vielä tuonut valtuustopaikkaa. Porissa valtuustoon pääsi vuonna 2017 vaalilistalla, joka keräsi vähintään 633 ääntä.