Porin SDP:n kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa J. Wahlman sanoo, että demarien seuraava puoluekokous olisi syytä järjestää Porissa. Hänen mukaansa Satakunnan demaripiirin on lähdettävä ajamaan asiaa niin, että päätös saadaan nopealla aikataululla.
Sosiaalidemokraatit pitävät tämänvuotisen puoluekokouksensa elokuussa Tampereella Tampere-talossa. Seuraavan kokouksen paikkaa ei ole päätetty, mutta ajankohta on vuonna 2023.
Edellinen demarien puoluekokous Porissa 1981
Wahlman muistuttaa, että SDP ei ole kokoontunut Satakunnassa lähes neljäänkymmeneen vuoteen.
Edellinen puoluekokous maakunnassa oli Porissa kesäkuun alussa vuonna 1981, jolloin valtionhoitajapuolueeksi muodostunutta SDP:tä johti Kalevi Sorsa ja Suomen tasavallan presidenttinä oli Urho Kekkonen. SDP:n puoluesihteeriksi Riihikedon koulun eli nykyisen Porin suomalaisen yhteislyseon salissa pidetyssä puoluekokouksessa valittiin Erkki Liikanen.
SDP:n varapuheenjohtajana jatkoi Turun läänin pohjoista vaalipiiriä eli nykyistä Satakunnan vaalipiiriä edustanut Pirkko Työläjärvi. Toinen varapuheenjohtaja oli Veikko Helle.
Puoluekokous käsitteli laajan joukon aloitteita ja päätyi muun muassa kannattamaan oman presidenttiehdokkaan asettamista vuoden 1984 presidentinvaaleihin. Edellisissä vaaleissa 1978 SDP oli tukenut pitkäaikaista presidenttiä Kekkosta muiden suurten suomalaispuolueiden lailla.
Kekkosen terveydentilan heikettyä presidentinvaalit pidettiin jo vuonna 1982, jolloin tasavallan presidentiksi nousi SDP:tä edustanut Mauno Koivisto. Tämä oli demarien Porin-puoluekokouksen aikaan pääministeri.
Ajankuvaa päätöksissä
Puoluekokouksen 1981 päätösasiakirjoista löytyy tavanomaisten työelämää ja sosiaalipolitiikkaa koskevien kohtien ohella mielenkiintoista ajankuvaa: poliittinen jakautuminen urheilu- ja kauppakentällä on vielä vahvasti nähtävissä.
Kokous toivoi, että SDP:n jäsenet ja kannattajat toteuttaisivat liikunnalliset tarpeensa Työväen Urheiluliiton TUL:n seuroissa.
Ruokaostoksensa ja muut hankintansa puolueväen pitäisi päätöstekstien mukaan keskittää niin sanotun edistyksellisen osuustoimintaliikkeen eli E-liikkeen kauppoihin. 1990-luvulla talouskriisiin ajautuneen E-liikkeen perillinen Osuuskunta Tradeka ei ole omistanut päivittäistavarakauppoja enää vuosikausiin.
Lehti- ja Puuvilla-huolia
SDP:n puoluekokousväki harmitteli kesäkuussa 1981 sitä, että puolueen pää-äänenkannattaja Suomen Sosialidemokraatti ei ilmestynyt joka päivä vaan vain viitenä päivänä viikossa talousresurssien riittämättömyyden takia.
Nykyisin Suomen Sosialidemokraatin seuraaja eli Demokraatti-lehti ilmestyy aikakauslehtenä kaksi kertaa kuukaudessa – netissä lehti tosin julkaisee juttuja jatkuvasti. Vuonna 1981 sähköinen tekstimuotoinen uutismedia oli Suomessa vain Yleisradiolla – Ylen teksti-tv aloitti 7.10.1981 eli neljä kuukautta demarien puoluekokouksen jälkeen.
Demarit toivoivat kokouksessaan ajankohtaisesti, että tekstiiliyhtiö Finlayson jatkaisi puuvillatehtaansa toimintaa Porissa sen kutomon keväällä 1981 tuhonneesta laajasta tulipalosta huolimatta.
Porin Puuvilla on nykyisin elävä paikka, mutta Finlaysonin tehtaan sijasta se on tunnettu kauppa- ja yliopistokeskuksena. Puuvillatehdas loppui vähitellen Porista kokonaan 1990-luvun alkupuolelle mennessä.
Namibia ja Lähi-itä esillä
SDP:n puoluekokous antoi 1981 myös vahvan tukensa SWAPOlle, joka oli Etelä-Afrikan apartheid-hallituksen alistaman Namibian vapautusliike. Namibia sai itsenäisyytensä 1990, mutta kokouksen tukema toinen ilman valtiota oleva kansa eli palestiinalaiset on tänä päivänä entistäkin ahtaammalla.
Vuonna 1981 SDP:n puoluekokous toivoi, että Israel vetäytyisi vuonna 1967 miehittämiltään palestiinalaisalueilta ja Lähi-idän kiistaan syntyisi rauhanomainen, eri osapuolia kunnioittava ratkaisu. Viime päivinä on uutisoitu, että Israelin nykyinen pääministeri Benjamin Netanjahu haluaa liittää näitä vuonna 1967 miehitettyjä alueita Israeliin, kansainvälisen yhteisön ja palestiinalaisten vastalauseista piittaamatta.
Jännittävänä kuriositeettina SDP:n puoluekokous esitti Porissa väkivaltavideoviihteen levittämisen estämistä. Puoluekokous katsoi myös, että Yleisradio voisi eräiden muiden valtio-omisteisten laitosten ohella alkaa tuottaa oppimateriaalia kouluihin kaupallisten kustantajien sijasta.
SAMKin kampus paikkasuosikki
Demarien puoluekokouksiin osallistuu nykyisin 500 kokousedustajaa, minkä lisäksi paikalla on sadoittain puolueväkeä ja muun muassa median edustajia. Puoluekokous on kolmipäiväinen – vuonna 1981 demariväki istui ja junttasi puoluekokouksessaan peräti viisi päivää.
Porin demarien kunnallisjärjestöä johtavan Esa J. Wahlmanin mielestä Porilla on tarjota vuoden 2023 kokousta varten erinomainen kokouspaikka, Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksen sali. Siellä on jo kokoontunut vihreiden puoluekokous vuonna 2019. Kokoomus pitää puoluekokouksensa Porissa Isomäen jäähallissa ensi syyskuussa.
Satakunta on kannatuksella mitattuna SDP:n vahvin vaalipiiri. Puolueen kannatus viime eduskuntavaaleissa vuonna 2019 oli Satakunnassa 25,2 prosenttia äänistä.
SDP nosti kansanedustajamääränsä Satakunnan vaalipiirissä kahdesta kolmeen, mikä oli omalta osaltaan nostamassa demareita pääministeripuolueeksi niukalla erolla toiseksi tulleisiin perussuomalaisiin.