Oulun yliopiston lukuvuoden avajaistapahtuma Vulcanalia perutaan tämän vuoden osalta koronaviruksen vuoksi. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää 9. syyskuuta.

Päätöksen Vulcanalian perumisesta tältä vuodelta teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallitus 25. kesäkuuta.

Vulcanaliapäivä on koostunut kahdesta osatapahtumasta, Järjestömessuista ja Vulcanalia Festivalista. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1995 lähtien, mutta nyt joudutaan siis pitämään ainakin välivuosi juhlallisuuksista.

– Voi olla, että ensi vuonna järjestämme lukuvuoden avajaiset yhdessä Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan OSAKO:n kanssa uudella konseptilla, kertoo OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja Jarkko Impola.

Tapahtuma saattaa kulkea siis ensi vuonna jopa eri nimellä. OYY:n edustajat miettivät yhdessä OSAKO:n kanssa mahdollista uutta tapahtumakonseptia ja siihen liittyvää tapahtuman nimeä myöhemmin.

Oulun ammattikorkeakoulu muuttaa samalle kampukselle Linnanmaalle yliopiston kanssa tänä syksynä. Oamkin opiskelijat ovat järjestäneet tahollaan Preludi-nimistä lukuvuoden avajaistapahtumaa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!