Peikkometsän ratsastuskoulun tallilla Kuopiossa on vilskettä jo heti aamusta.

Leiri on monelle nuorelle kesän kohokohta, ja hevosharrastajalle se on tietysti ratsastusleiri.

– Olen ollut myös muilla leireillä. Täällä on ollut todella kivaa, sanoo kuopiolainen Kerttu Koskinen, 12.

Korona tuo leirille myös varotoimenpiteitä. Suomen ratsastajainliitto on antanut koronaan liittyviä yleisiä ohjeita, mutta kukin talli ohjeistaa omat asiakkaansa.

Uusia pelisääntöjä

Hanskat ja varusteiden puhdistus ovat aina kuuluneet ratsastukseen, mutta nyt esimerkiksi Peikkometsän ratsastuskoulussa saa varustehuoneeseen mennä vain kaksi henkilöä kerrallaan.

Ratsastuskoulun tallissa on yhteensä kolmisenkymmentä hevosta, mutta yhteenkään karsinaan ei enää mennä porukalla.

Peikkometsän ratsastuskoulun yrittäjän Nella Koskellin mukaan uutta on myös se, että leirillä ei voi enää yöpyä.

– Monelle lapselle on ollut harmi, että täällä ei voi olla yötä. Leirin jännitykseen on kuulunut se, että voi olla erossa vanhemmista.

Koskellin mukaan leireistä on tullut kursseja, mutta hän ei halua käyttää sitä sanaa.

– Kurssi on ehkä mielikuvaltaan sellainen "sisään ja äkkiä ulos", hän hymyilee.

Ratsastusleirillä ollaan satulassa

Yksi Peikkometsän leiriläisistä on kuopiolainen Veera Ikonen, 12. Hän kertoo oppineensa leirillä esteratsastuksesta uutta.

– Saan pidettyä paremmin tasapainon kun hypätään, hän iloitsee.

Opittuja taitoja harjoitellaan koulun maneesissa. Hiekkakentälle on rakennettu esteratoja, joita leiriläiset hyppäävät vuorollaan hevosensa kanssa.

Jokainen hevonen on ratsastajansa tavoin oma persoonansa, ja ratsukot selvittävät esteradan kukin omalla tavallaan.

"Parasta, kun saa tehdä tallitöitä"

Maneesin reunalla on joukko leiriavustajia, joista monella on nuoresta iästä huolimatta takanaan jo monta leiriä.

Avustajien tehtävänä on muun muassa järjestää leiriläisille tekemistä oppituntien ulkopuolella.

– Olemme esimerkiksi pelanneet silmäniskumurhaajaa. Vahdimme leiriläisiä, että he eivät sinkoile ihan minne tahansa, heläyttää Taimi Siikström, 15.

Myös Iida Kokolahti, 13, sanoo viihtyvänsä leiriavustajana.

– Ehkä parasta on se, että saa olla tallilla ja tehdä erilaisia tallitöitä.

Kun ratsastustunti loppuu, Veera Ikonen laskeutuu Vikke-hevosensa satulasta.

Hän on tyytyväinen aamun ensimmäiseen oppituntiin.

– Hyvä fiilis, kun onnistuin noissa hypyissä.

Lue lisää:

Yrityksen piti muuttaa uusin tiloihin, mutta tiloihin muuttivatkin työntekijöiden lapset – samalla ratkesi lastenhoitopulma

Tuhansien lasten ja nuorten kesäleirit peruuntuvat – myös rippileirit siirtyvät, jos poikkeustila jatkuu kesään