Tässä vaiheessa Suomen hallitus ei suosittele matkustamista muualle ulkomailla kuin Baltiaan, Norjaan, Tanskaan ja Islantiin. Heinäkuun puolivälissä tilanne voi vapautua huomattavasti.
Yle kokosi tiedot 18 Euroopan maan matkustusrajoituksista sekä koronavirustilanteesta.
Norja
Päivitys 7.7. klo 11.43: Norja päivitti rajoituksiaan 25. kesäkuuta ja vaatii karanteenia myös Gotlannista tulijoilta.
Baltia
Tanska
Päivitys 25.6. kello 18.20: ajantasaistettu Tanskaa koskevat tiedot, kuinka se vapauttaa matkailun rajoitteita 27.6. alkaen
Islanti
Heinäkuussa lisää vaihtoehtoja
Suomessa hallitus linjasi tiistaina, että matkustussuosituksia yhdeksään Schengen-maahan ja kolmeen Schengen-alueen ulkopuoliseen maahan saatetaan höllentää heinäkuun 13. päivä.
Kriteerinä on koronatartuntojen esiintyvyys, jonka pitää olla matalampi kuin 8 tautitapausta 100 000 asukasta kohden kahden edellisen viikon aikana. Näiden maiden osalta poistuu myös suositus kahden viikon vapaaehtoisesta karanteenista näistä maista palattaessa.
Tästä pääset lukemaan tarkemmin, millaisia linjauksia Suomen hallitus tiistaina teki
Hallitus tekee päätöksiä uusista suosituksista heinäkuun 10. päivään mennessä. Tällä hetkellä 12 Euroopan maata täyttäisi kriteerin.
Saksa
Italia
Itävalta
Kreikka
Sveitsi
Slovakia
Slovenia
Unkari
Liechtenstein
Schengeniin kuulumattomat maat:
Kroatia
Kypros
Irlanti
Ruotsiin matkustamista ei suositella
Suomen hallitus ei edelleenkään suosittele matkustamista Ruotsiin.
Ruotsissa koronavirustilanne on paljon huonompi kuin muissa pohjoismaissa. Vahvistettuja koronatartuntoja on ollut yli 60 000 ja koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 5 000 ihmistä.
Suomen hallituksen tiistain ilmoituksen perusteella matkustusrajoitukset olisivat edelleen voimassa myös Suomen sekä Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Luxemburgin, Maltan, Portugalin, Puolan, Ranskan ja Tšekin tasavallan välillä.
Myöskään esimerkiksi Britanniaan ja Venäjälle matkustamista ei suositella.
Aiotko matkustaa tänä kesänä Eurooppaan? Voit keskustella aiheesta 25.6. klo 23 asti.
Lue lisää:
Poikkeustila päättyi Espanjassa, ensimmäiset turistit saapuivat jo Mallorcalle – ”Korona ei pelota, täällä olemme enemmän turvassa kuin kotimaassa”
Venetsialaiset toivovat koronakriisin pysäyttävän liikaturismin pysyvästi – Asiantuntija: “Entiseen palaaminen olisi suurin mahdollinen virhe”
25.6. klo 10.27: Juttua korjattu ja täydennetty: Virossa määräys kahden metrin etäisyyksistä on muutettu suositukseksi. Unkarin kohdalta on lisätty, että maa purki maahantulorajoitukset EU-maiden kansalaisilta 18. kesäkuuta.
28.6. klo 18.32: Lisätty Tanska listaan maista, joiden matkustusrajoitus on poistettu.