Ravintoloita koskevat koronarajoitukset helpottuivat tästä päivästä lähtien.
Sisätiloihin saa nyt ottaa 75 prosenttia maksimimäärästä. Anniskeluaikaa jatkettiin kello 01 asti, ja muun muassa buffettarjoilu on jälleen sallittua.
Ravintola-alan yrittäjien ahdinkoa nämä eivät vielä täysin poista, toteaa oululainen yrittäjä Ari Flinck.
Flinck kertoo, että viimeisimmäksi voimaan tulleella höllennyksellä henkilökunnan lomautukset voidaan heidän osaltaan nyt viimeistään lopettaa. Menee kuitenkin vielä pitkään, että ravintoloiden tilanne voisi normalisoitua. Flinck toivoo, että 13. heinäkuuta tehtävät seuraavat mahdolliset huojennukset poistaisivat määräyksiä.
– Toivon koko alan puolesta, että päästäisiin siihen tilaan, että jokaisella asiakkaalla ei tarvitsisi olla istumapaikkaa, niin kuin on suunniteltu lokakuun loppuun asti mentävän.
Flinckin mukaan esimerkiksi Kaarlenholvin Jumprussa on 500 asiakaspaikkaa, joista 200 seisomapaikkaa.
– Ei se homma leiville lyö. Tuoleja on niin vähän. Valvonta on hankalaa, että onko jokaisella tuoli takapuolen alla, kun ravintolassa on, Flinck toteaa.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!