1.7.2020 klo 12.46 Koronan takia suurimmalta osin peruttu Kajaanin Runoviikko sai 17. runokiven

Kajaanin Runoviikon 17. runokivi on paljastettu keskiviikkona Kaukametsän pihalla. Runoviikko jouduttiin perumaan tänä vuonna suurimmalta osin koronapandemian takia.

Suven runoilija valittiin kuitenkin jo talvella eikä runokivien muodostamaan polkuun haluttu jättää vuoden aukkoa.

1.7.2020 klo 7.05 Pandemiateltta tuhoutui myrskyssä

Päivö-myrsky tuhosi keskiviikon vastaisena yönä pandemiateltan Kainuun keskussairaalalla, joten Kainuun sote luopuu Drive-in testauspaikasta toistaiseksi.

Laajaa matalan kynnyksen testaamista jatketaan päivystyksen tiloissa.

29.6.2020 klo 11.44 Koronarajoitusten höllentäminen näkyy ravintoloissa

Koronarajoitusten höllentäminen on näkynyt ravintoloissa. Rajoituksia helpotettiin viimeksi viikko sitten. Nyt ravintolat saavat olla auki yöllä kello kahteen ja tarjoilu loppuu tuntia aikaisemmin.

Uudet väljemmät rajoitukset näkyivät heti asiakasvirrassa, kertoo kajaanilaisen laivaravintolan yrittäjä Timo Honkila. Uusi laivaravintola avasi ovensa viikonloppuna ja Honkilan mukaan ihmiset olivat liikenteessä aukiolon loppuun saakka.

29.6.2020 klo 9.16 Kajaanin ammattikorkeakoulun valintakokeeseen jätti tulematta vajaa kolmannes valituista

Kajaanin ammattikorkeakoulun korona-ajan valintakokeet sujuivat hyvin, mutta osallistujamäärä jäi alle valtakunnallisen osallistumisprosentin. Valintakoejärjestelyt muuttuivat kevään aikana koronaepidemian vuoksi ja hakijat eivät enää voineet itse vaikuttaa valintakoepaikkaan.

Kajaaniin saapui viime viikolla vajaa 75 prosenttia sinne valituista hakijoista, kun valtakunnallisesti vain 15 prosenttia jätti osallistumatta kokeeseen.

25.6.2020 klo 16.36 Koronaan sairastuneita ryhdytään tutkimaan Kainuussa

Tutkimuksesta saatava lisätieto voi merkittävästi vaikuttaa virukselta suojautumiseen tulevaisuudessa. Potilaiden rekrytointi tutkimukseen on aloitettu ja ensimmäisiä tutkimustuloksia odotetaan alkuvuodesta 2021.

23.6.2020 klo 14.52 Palveluala otti eniten osumaa korona-aikaan Kainuussa

Kainuun yrityksistä kolmannes on hakenut koronatukea. Yhteensä tukea on hakenut noin 1000 yritystä. Esimerkiksi yksinyrittäjien kunnilta haettavaa tukea on mahdollista vielä hakea.

– Toistaiseksi yrittäjät ja yritykset ovat pystyneet sinnittelemään. Toivotaan, ettei toista aaltoa tule, sanoo työvoima-asiantuntija Atte Laitinen Kainuun ELY-keskuksesta.

23.6.2020 klo 15.58 Kajaanissa sijaitsevaa supertietokone Mahtia voidaan käyttää esimerkiksi suomalaisessa COVID-19-tutkimuksessa

Kajaanin Renforsin rannassa sijaitseva supertietokone Mahti on noussut kansainvälisellä supertietokoneiden Top500-listalla sijalle 48.

– Sijoittuminen on erittäin tärkeää, koska digitalisaation edetessä datan ja laskentakapasiteetin merkitys korostuu kaikilla tieteenaloilla, sanoo CSC:n tutkimuksen laskentapalveluiden johtaja Pekka Lehtovuori.

23.6.2020 klo 09.52 Kainuussa valmistaudutaan liikunnan massatapahtumien avaamiseen

Kainuussa valmistaudutaan liikunnan massatapahtumien avaamiseen. Tulevina kuukausina Kainuun Liikunnan eri tapahtumissa liikkuu juosten, vaeltaen, maastopyöräillen ja seikkailu-urheilen noin 2 000 osallistujaa.

17.6.2020 klo 18.09 Koronan vuoksi siirtynyt Kainuun soten yhtymävaltuuston kokous ei antanut vastausta sote-johtajan jatkolle

Kainuun soten yhtymävaltuusto erotti sote-johtaja Maire Ahopellon äänin 23–11, mutta päätös on vielä varmistettava torstaina. Hallintojohtaja Anu Huttusen mukaan ensimmäisen äänestyksen tulos on riittävä ratkaisun kannalta.

17.6.2020 klo 13.17 Koronan takia siirtynyt soten yhtymävaltuuston kokous vihdoin käyntiin

Kainuun soten päätöksenteko on ollut käytännössä halvaantuneena kolme kuukautta. Koronakevään aikana ei ole voitu kokoontua etänä, koska valtuutetuilla ei ole digitaitoja ja moni kuuluu riskiryhmään. Kokouksessa on tarkoitus päättää muun muassa johdon luottamuksesta. YLE seuraa kokousta hetki hetkeltä.

6.6.2020 klo 15.41 Kainuussa influenssa, RS-virus ja norovirus jäivät vaisuksi

Käsien peseminen ja sairaana kotona pysyttely ovat suojanneet kainuulaisia muiltakin taudeilta kuin koronalta.

16.6.2020 klo 13.22 Tarkastajat maatilakäynneille Kainuussa - nyt ei tulla ilmoittamatta

ELY-keskuksen maataloustarkastukset alkavat koronakevään jälkeen Kainuussa. Tarkastukset olivat tauolla keväästä lähtien. Helpotuksia kuitenkin pandemian jälkeiseen aikaan on tullut.

15.6.2020 klo 15.23 Mökkien kysyntä kiihtyi etenkin Sotkamossa – vapaa-ajan asunnosta ollaan valmiita maksamaan jopa 200 000 euroa

Koronakevät yllätti mökkikansan ja paikoittain kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Tilanne on näkynyt myös Kainuussa ja erityisesti Sotkamon mökkikysyntä on vilkastunut.

– On erityislaatuista, että kysyntä on näin kovaa. Perheillä on ollut aikaa miettiä, mitä he tekevät vapaa-ajalla, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Tanskanen Sotkamo-kodeista.

15.6. klo 10.00 Rajaliikenteen rajoitukset jatkuvat

Rajaliikenteen rajoitukset jatkuvat Kainuun ja Koillismaan rajanylityspaikoilla. Valtioneuvosto päätti jatkaa rajaliikenteen rajoituksia heinäkuun puoliväliin saakka.

13.6. klo 12.00 Suomessa 14 uutta koronavirustartuntaa, ei yhtään kuolemaa

Suomessa on vahvistettu 14 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Varmistettuja tartuntatapauksia on tällä hetkellä 7 087.

Tänään lauantaina ei kirjattu yhtään uutta koronakuolemaa kuten ei eilenkään. Sairaalassa on 26 ihmistä, joista kaksi on tehohoidossa.

12.6.2020 klo 16.38 Pesäpalloseura Sotkamon Jymy on helpottunut hallituksen päätöksestä sallia yli 500 hengen yleisötapahtumat

Suomessa voidaan järjestää tietyin ehdoin heinäkuun alusta alkaen ulkotapahtumia, joihin osallistuu yli 500 katsojaa. Sotkamon Jymy pystyy ottamaan Hiukan pesäpallostadionille jopa 1 500 katsojaa. Seura aikoo jakaa yleisön kolmeen katsomolohkoon.

11.6.2020 klo 06.58 Myös Ristijärvi peruu lomautussuunnitelmia

Ristijärven kunta peruu henkilöstön lomautussuunnitelmat. Aiemmin myös Suomussalmi, Sotkamo ja Kuhmo ovat luopuneet henkilöstön korona-ajan lomautuksista.

10.6.2020 09.20 Kuhmon kaupunki peruu kesäajan lomautukset

Kuhmon kaupunki päätti luopua kesäajan lomautuksista. Koronasta johtuen lomautuksia oli tarkoitus toteuttaa kesä- ja heinäkuun ajan.

9.6.2020 klo 14.50 Kainuussa vaihtoautokaupan myynti lisääntyi, kun koronarajoitukset höllentyivät

Ihmisillä on Kainuussa varovaiset tunnelmat uusien autojen suhteen, mutta käytetyt autot kiinnostavat ostajia.

9.6.2020 klo 09.50 ELY-keskuksen koronarahaa myönnetty Kainuuseen lähes 1,8 miljoonaa euroa

Hakuaika loppui 8.6. Hakemuksia Kainuussa jätettiin 420. Kainuun hakemuksia on vielä käsittelemättä 144 kappaletta.

8.6.2020 klo 13.00 Koronakevään epävarmoista työnäkymistä johtuen taimenistukseen oli Kainuussa ennätysmäärä hakijoita

Metsähallituksen metsänhoitopäällikkö Ari Pasanen kertoo, että runsaiden hakijamäärien takana ovat koronakevään heikentyneet kesätyömahdollisuudet. Epävarmoista työmahdollisuuksista johtuen nuoret kiinnostuivat perinteisestä metsänistutustyöstä, joka onkin jo täydessä vauhdissa.

8.6.2020 klo 09.22 Pesäpallossa paluu normaaliin

Jymyn lyöjäjokeri Roope Korhonen on tyytyväinen, kun vihdoin päästiin pelaamaan.

6.6.2020 Kainuussa ei uusia koronavirustartuntoja

Kainuussa ei ole todettuenää koronatartuntoja. Edellinen tartunta vahvistettiin 14. toukokuuta.

5.6.2020 klo 13.04 Kainuussa ei ole enää yhtään koronavirusta tartuttavaa potilasta – sairastuneille tai altistuneille määrätyt karanteenit ja eristykset on purettu

Kainuussa ei ole tällä hetkellä tiedossa yhtään koronavirusta tartuttavaa potilasta. Tilanteen rauhoittumisen vuoksi kaikille koronavirukseen sairastuneille tai altistuneille määrätyt karanteenit ja eritykset on purettu.

– Kodeissa tai sairaaloissa ei ole yhtään sellaista henkilöä, jotka olisivat erityksissä koronatartunnan vuoksi, sanoo pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Kainuussa on todettu 72 koronavirustartuntaa, joista viimeisin todettiin toukokuun 14. päivä. Rajoitusten purkaminen ja lieventäminen korostavat entisestään yksilön vastuuta infektioturvallisuudesta.

5.6.2020 klo 7.54 Kainuussa ravataan tulevana viikonloppuna – poikkeustilanne perui kahdet ravit toukokuulta.

Kainuun Raviradan toimitusjohtaja Auvo Moilanen kertoo raviharrastajien odottaneen kauden alkua Kainuussa.

– Meillä oli ennen viime viikkoa tieto, että vain kilpailualueelle pääsee. Sitten saatiin varmistus, että myös yleisöä saadaan ottaa paikan päälle, Moilanen iloitsee.

5.6.2020 klo 7.20 Kotimaan matkailun suuri osuus Kainuussa auttaa matkailusektorin elpymistä

Kainuun Liitto toteutti matkailuyrittäjille koronakevään jälkeen kyselyn, jossa selvisi pahimman notkahduksen olleen huhtikuussa. Kyselyssä selvisi, että yrittäjät toivovat yhteismarkkinointia.

Kainuun Liiton aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen kertoo toivottoman matkailukevään sisällä näkyneen kuitenkin valonpilkahduksia.

4.6.2020 klo 11.29 Thaipoimijoiden puute hankaloittaa marja-alan näkymiä Kainuussa – Te-toimiston johtaja patistaa koko Pohjois-Suomea yhteistyöhön

Thaimaan päätös evätä kansalaistensa saapuminen Suomeen on iso takaisku, sanoo Kainuun Te-toimiston johtaja Tiina Veijola. Marja-ala on ollut iso työnantaja Kainuussa.

– Nyt on iso kysymysmerkki, kuinka tämän satokauden marjat saadaan poimittua.

Marjakauden kynnykselle pitkittyneeseen päätökseen on kiire reagoida. Veijolan mukaan nyt pitää miettiä koko Pohjois-Suomessa, kuinka toimialat tekevät yhteistyötä ja markkinoivat työpaikkoja yhdessä marjayrittäjien kanssa.

4.6.2020 klo 10.00 Kajaanin ilmaista pysäköintiä rajoitetaan

Kajaanin keskusta on vapaa parkkimaksuista vielä toistaiseksi. Kesän mittaan kaupungilla otetaan käyttöön kahden tunnin kiekkorajoitus.

Kajaanin kaupungin tekninen johtaja Jussi Heikkinen kertoo, että nämä ovat niin sanottuja korona-ajan rajoituksia ja normaaliin käytäntöön palattaneen syksyllä.

3.6.2020 klo 14.42 Thaimaalaisia marjanpoimijoita ei tule tänä kesänä Suomeen – Thaimaa ei päästä poimijoita myöskään Ruotsiin

Thaimaalaisia marjanpoimijoita ei tule tänä kesänä Suomeen.

Marjayritys Arctic International Oy:n toimitusjohtaja Janne Naapanki, Polarica Marjahankinta Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kristo ja työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen vahvistivat keskiviikkona Ylelle, että Thaimaan viranomaiset ovat evänneet maan marjanpoimijoiden tulon Suomeen.

3.6.2020 klo 14.41 Paluu normaaliin: riistanhoitoyhdistysten ampumakokeet alkavat Kainuussa

Kainuussa ampumakokeiden suoritukset alkavat kesäkuun puolivälin jälkeen. Osa metsästäjistä sai vuoden lisäajan ampumakokeen suorittamiseen koronakevään takia. Kolme vuotta sitten suoritetut kokeet ovat voimassa ensi vuoteen.

Samalla riistanhoitoyhdistysten tulovirtaa siirtyy vuoden päähän, kertoo Suomussalmen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Ale Seppänen.

– Ensi vuonna suorituskertoja on vastaavasti enemmän, Seppänen summaa.

2.6.2020 klo 14.15 Sotkamossa ravintolan tontille pystytettiin teltta – innokkaimmat asettuivat odottamaan ravintolan ovien avautumista jo yöllä

Sotkamosta Ravintola Kantiksen yrittäjä Hanna Kuvaja kertoo innokkaimpien asiakkaiden pystyttäneen jo yöllä teltan ravintolan tontille. Kuvajan mukaan avauspäivä meni hyvin ja suomalaisille hyvin tuttu asia eli sosiaalinen etäisyys onnistuttiin säilyttämään.

– Viikonloppuna saa olla tarkkana, jos on enemmän porukkaa liikkellä, mutta sitten toki on järjestyksenvalvojia enemmän paikalla, Kuvaja pohtii ravintoloiden uudenlaista arkea.

Kuvaja myös arvelee asiakkaiden rytmittävän käyntinsä pitkin päivää uusien aukioloaikojen puitteissa.

2.6.2020 klo 6.50 Kainuun Rajavartioston "lännentuuraajien" pesti jatkuu edelleen

Kainuun rajalta on edelleen henkilöstöä valvomassa Tornion ja Kilpisjärven rajoilla. Komentaja Jarkko Kolehmainen Kainuun Rajavartiostosta kertoo, että kaikkiaan 45 henkilöä on vielä kiinni läntisen Suomen rajoilla.

Kainuun ja Koillismaan rajoilla henkilöstövajetta paikkaavat eläkkeelle jääneet rajavartijat – heitä on palkattu heinäkuun loppuun asti kymmenkunta.

Kolehmainen kertoo, ettei vielä ole tietoa, milloin tilanne palaa entiselleen.

1.6.2020 klo 14.53 Kainuun koronatilanne on hyvin rauhallinen

Kainuussa on todettu 72 koronavirustartuntaa. Pa­ran­tu­nei­ta on yli 60. Testejä on tehty yhteensä noin 2500. Kainuun sote kehottaa huolehtimaan edelleenkin hyvästä käsihygieniasta, välttämään fyysisiä kontakteja ja pitämään noin kahden metrin turvaetäisyyden, sekä hakeutumaan testiin mahdollisten hengitystieoireiden ilmaantuessa.

Testiin pääsee soittamalla 116 117.

1.6.2020 klo 10.55 Koronarajoitukset hellittävät Kainuun keskussairaalan synnytysosastolla

Kainuun keskussairaala höllentää synnytysosaston koronarajoituksia. Tästä aamusta (1.6.) lähtien synnyttäjän puoliso tai muu tukihenkilö saa vierailla osastolla äidin ja vauvan luona synnytyksen jälkeen. Tähän saakka he ovat saaneet olla vain mukana synnytyksessä.

Kainuun soten terveysjohtaja Kristiina Kananen korostaa, ettei puolisolla tai tukihenkilöllä saa olla hengitystieinfektio-oireita.

1.6.2020 klo 10.18 Korona-aika sai rattijuopot liikenteeseen

Korona-aika on saanut kainuulaiset ajelemaan päihteiden vaikutuksen alaisena ja kaahaamaan, kertoo ylikomisario Arto Lumikari. Hän arvelee, että myös kasvanut työttömyys oli osaltaan näiden lieveilmiöiden takana.

Ongelma ei ole ainoastaan Kainuussa, vaan ilmiö on valtakunnallinen.

1.6.2020 klo 8.51 Kajaanilainen metallibändi Soulhealer striimaa keikan, koska ravintolaan ei yleisöä juuri mahdu

Kajaanilainen metallibändi Soulhealer siirtää keikkansa nettiin tänä kesänä. Ravintola Kulmassa heinäkuussa vedettävä keikka on saatavilla netin välityksellä kaikille.

Ravintoloita koskevat rajoitukset osuvat myös bändeihin. Keikkoja on peruttu ja järjestettävienkin keikkojen yleisömäärä tipahtaa selvästi. Kitaristi Teemu Kuosmanen sekä laulaja Jori Kärki pitävät kokoontumisrajoituksia järkevinä, vaikka liveyleisö onkin miehille tärkeä.

1.6.2020 klo 8.44 Korona-rajoitukset kevenevät Kainuussa

Covid 19 -epidemian aikaansaamia rajoituksia aletaan höllentää myös Kainuussa. Kunnat avaavat toimintojaan ja palvelujaan kuntalaisille. Muun muassa kuntosalit ja kirjastot avaavat oviaan tästä päivästä lähtien.

Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä toivoo, että rajoitusten vähentämisen jälkeen muistettaisiin kuitenkin, ettei virusta ole voitettu vielä.

30.5. Kainuussa ei uusia koronavirustartuntoja

Kainuussa ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa 15 päivään. Edellinen tartunta vahvistettiin 15. toukokuuta.

Maakunnassa on todettu tähän mennessä 72 koronavirustartuntaa.

29.5.2020 klo 14.42 Vierailemista höllennetään KAKSin osastoilla ja hoivakodeissa – Kainuussa ei ole ollut koronatartuntoja yli kahteen viikkoon

Kainuussa ei todettu yhtään koronavirustartuntaa 15 päivään. Edellinen tartunta vahvistettiin 15. toukokuuta.

Maakunnassa on todettu tähän mennessä 72 koronavirustartuntaa.

Maanantaista lähtien sote lähtee höllentämään esimerkiksi vierailuja Kainuun keskussairaalan osastoilla. Myös vanhusten hoivakoteihin pääsee ensi viikolla vierailemaan lähes normaalisti.

Kainuun sote tekee edelleen päivittäin kymmeniä koronatestejä, ja myös negatiiviset tulokset ilmoitetaan testatulle henkilölle.

29.5.2020 klo 8.06 Vartiuksen raja kiinni ainakin kesäkuun puoliväliin

Kuhmon Vartiuksessa rajaliikenteen rajoitukset ovat voimassa ainakin kesäkuun puoliväliin saakka. Raja on avoinna vain raskaan liikenteen tavaran kuljetuksille sekä Suomen ja Venäjän kansalaisten kotimaahan paluulle.

Suomi ja Venäjä sulkivat rajansa maaliskuun puolivälissä koronan takia, jonka jälkeen henkilöliikenne on vähentynyt yli 90 prosenttia ja raskas liikennekin lähes 10 prosenttia vuotta aiemmasta. Viikoittain rajan ylittää noin 600 henkilöä, joista suurin osa on raskaan liikenteen kuljettajia. Lisäksi Vartiuksen kautta kulkee päivittäin normaaliin tapaan kolmesta neljään rautapellettijunaa.

28.5.2020 klo 9.09 Kainuun prikaatin perinteinen loppusota on peruttu – palveluksen päättävä harjoitus toteutetaan vaiheittain

Kainuun prikaatin loppusota sen perinteisessä muodossa on peruttu. Prikaatin tiedottaja Satu Hujanen kertoo, että perinteistä kahden saapumiserän varusmiesten viimeistä harjoitusta ei vallitsevassa tilanteessa toteuteta.

Keväälle suunniteltu Northern Forest 20 -harjoitus tehdään lomittain, eli palveluksen viimeinen harjoitus toteutetaan niissä ryhmissä, joihin varusmiehet koronatilanteen alkuvaiheessa jaettiin. He myös kotiutuvat omina ryhminään eri aikaan.

27.5.2020 klo 15.56 Koronaviruksen kantaja saattaa aivastaa virusta jopa neljän metrin päähän – kajaanilainen supertietokone avitti merkittävässä tutkimuksessa

Kajaanissa sijaitsevan supertietokone Puhdin avulla on selvinnyt, että koronavirusta kantava ihminen saattaa aivastaessaan levittää virusta jopa neljän metrin päähän. Puhti valjastettiin maaliskuun lopulla tutkimaan kuinka koronavirus leviää ilmassa.

Ihmisen hengitysteistä irtoavat pienet, alle 50 mikrometrin kokoiset pisarat eivät putoa heti maahan, vaan ne kuivuvat ilmassa ja jäävät leijumaan sisäilmaan.

Tällaisia hiukkasia voi ilmavirtausten mukana leijua esimerkiksi kaupan tai työpaikan sisäilmassa.

27.5.2020 klo 14.14 Suomussalmen yli 70-vuotiaiden asiointiavun tarpeet selvitetään nettikyselyllä ja soittokierroksella

Suomussalmella selvitetään kunnan kaikkien yli 70-vuotiaiden tarpeet ulkopuoliseen asiointiapuun. Selvitys tapahtuu nettikyselyllä ja puheluilla. Nettilomake on jo avoinna kunnan nettisivuilla, ja siihen toivotaan vastauksia sunnuntaihin 31. toukokuuta mennessä. Sähköisen kyselyn täyttäneitä ei tavoitella puhelimitse.

– Soittajilla riittää töitä, sillä Suomussalmella on lähes 2 000 yli 70-vuotiasta. Puheluihin on varattava aikaa, ja siksi olisikin tärkeää, että mahdollisimman moni kävisi itse tai pyytäisi läheistään täyttämään nettilomakkeen, sanoo Suomussalmen seurakunnan diakoni Silja Seppänen.

27.5.2020 klo 13:48 Viestit perutuista lennoista kummastuttavat Kainuussa – Finnairin mediasuhteiden johtaja: "Emme halunneet jättää varausjärjestelmiimme vanhaa tietoa"

Kainuussa matkailuyrittäjiä on hämmentänyt kansainvälisten matkailijoiden saamat viestit Finnairilta perutuista lennoista.

Matkailuyhdistys Wild Taigan mukaan tällä viikolla tulleiden matkailuyritysten asiakkaiden lentoperuutukset ovat koskeneet Kuhmoon, Suomussalmelle kuin Vuokattiin tulevia asiakkaita.

Finnairilta kerrotaan, että viestit liittyvät jo aiemmin peruttuihin lentoihin. Yhtiö ei halunnut tässä vaiheessa jättää varausjärjestelmiin vanhaa tietoa lennoista.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Finnair kertoo Kajaanin talvikauden (25.10.2020–31.3.2021) lennoistaan elokuussa. Sen päätöksen mukaiset tiedot ja lennot päivitetään aikanaan järjestelmään.

27.5.2020 klo 10.01 Kainuun työttömyys kasvoi 50 prosenttia – valtaosa kasvuista johtui lomautuksista

Kainuussa oli huhtikuussa 50 prosenttia enemmän työttömiä kuin vuotta aiemmin. Työttömiä työnhakijoita oli 5 123.

Työttömyyden kasvusta 75 prosenttia johtui lomautettujen määrän kasvusta. Suurin vaikutus koronakriisillä oli palvelu- ja myyntityöntekijöihin, joiden työttömyys kasvoi 108 prosenttia.

27.5.2020 klo 8.36 Touhula aloittaa yt-neuvottelut ja saattaa sulkea 43 päiväkotia – Kainuussa sulkemisuhan alla Vuokatin päiväkoti

Yrityssaneeraukseen hakeutunut yksityinen päiväkotiyhtiö Touhula aloittaa yhteistoimintaneuvottelut ja saattaa sulkea jopa 43 päiväkotia. Yt-neuvottelujen piirissä on 420 työntekijää aluehallinnosta ja päiväkodeista. Kainuussa sulkemisuhan alla on Touhula Vuokatti Sotkamossa.

Yli 140 päiväkotia on rajattu neuvottelujen ulkopuolelle. Suurin osa Touhulan päiväkodeista on yhtiön mukaan taloudellisesti vakaita, eikä niiden osalta ole suunnitteilla muutoksia. Touhulan talousahdinko on pahentunut koronakriisin takia.

27.5.2020 klo 07.55 Kajaanin kirjastot ja museot avaavat ovensa – koronaohjeistukset on hyvä pitää vierailulla mielessä

Kajaanin kirjastot ja museot avaavat ovensa yleisölle ensi viikon maanantaina. Koronaepidemian leviämisen ehkäisemiseksi kirjastoissa ja museoissa noudatetaan yleisiä rajoituksia ja ohjeistuksia.

Kainuun Museon johtaja Antti Mäkisen mukaan toivomuksena on, että ihmiset tulevat paikalle vain terveenä, pitävät turvavälit eivätkä yski ja aivastele toisia päin.

27.5.2020 klo 07.25 Korona ei estä kalastamista Kainuussa - vapaa-ajankalastajat patistelevat hienon harrastuksen pariin

Koronavirus siirsi kalastajien perinteisen Vapapäivän kesän alusta syyskuulle myös Kainuussa.

Vaikka suuremmat kalastustapahtumat on peruttu kesältä, järjestää Kainuun vapaa-ajankalastajat pienempiä kalastustapahtumia pitkin kesää.

26.5.2020 klo 10.30 Taiwanilta pohjoisen sairaanhoitopiireille 200 000 kirurgista suojainta

Taiwan on lahjoittanut Suomen pohjoisille sairaanhoitopiireille 200 000 kirurgista suu- ja nenäsuojusta koronaviruksen vastaiseen taisteluun.

Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen hankintapäällikkö Juha Putkonen pitää lahjoitusta merkittävänä.

– Nyt kun koronatilanne on pohjoisessa rauhoittunut, 200 000 suu- ja nenäsuojusta riittää jopa kolmen viikon ajaksi. Hienoa, että tällaista lahjoitushenkeä on vielä olemassa, kertoo Putkonen.

Lahjoitusta Taiwanista Suomeen on järjestämässä lappilainen keskustan kansanedustaja ja eduskunnan Taiwan-ystävyysryhmän puheenjohtaja Mikko Kärnä.

26.5.2020 klo 9.09 Pienemmät palkat ja uusi sarjajärjestelmä – Sotkamon Jymyn päävalmentaja: "Olipa systeemi mikä tahansa, paras voittaa"

Superpesistä pelataan tänä vuonna uudella sarjajärjestelmällä ja merkittävästi pienemmillä palkoilla.

Monen muun urheiluseuran tavoin myös Sotkamon Jymyn talous meni uusiksi koronaviruksen takia. Tämä on vaikuttanut niin palkkoihin kuin sarjajärjestelmäänkin.

26.5.2020 klo 8.56 TOIVO-hanke panostaa kuhmolaisten yritysten ja työntekijöiden hyvinvointiin koronakriisin keskellä

Kuhmon kaupunki ja paikalliset yrittäjät ovat käynnistäneet hankkeen, jossa panostetaan yritysten liiketoiminnan kehittämisen lisäksi työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Hankkeen nimi on TOIVO ja nimen mukaisesti sen päätarkoitus on luoda paikallisille yrityksille ja kaupungin työntekijöille toivoa tulevaan koronakriisin keskellä.

26.5.2020 klo 8.36 Ystävyyden puisto laajenee miltei Kuhmon taajamaan saakka

Kuhmon Ystävyyden puisto laajenee 30-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi lähes kaksinkertaisesti.

Lentuan rannat liitetään osaksi luonnonsuojelualuetta, ja lisäksi soidensuojelu alue laajenee. Kyse ei ole varsinaisesti uusista suojelupäätöksistä, vaan olemassa olevia suojelualueita liitetään osaksi Ystävyyden puiston kokonaisuutta. Lisäksi Kuhmon taajaman läheisyydessä oleva Harakkasaari liitetään Ystävyyden puistoon.

Ystävyyden puiston juhlavuoden juhlallisuuksia on siirretty koronakriisin takia ensi vuodelle.

26.5.2020 klo 07.42 Ekaluokkalaiset tutustuvat kouluun etänä – Lehtikankaan koulun rehtori: "Jos mitään ei tehtäisi, niin sitten olisin huolissani"

Koronakriisin takia tulevan syksyn ekaluokkalaiset tutustuvat Kajaanissa kouluun etänä.

Yleensä kouluissa järjestetään tuleville koululaisille keväällä tutustumispäiviä, jolloin uuteen kouluun pääsee tutustumaan yhdessä vanhempien kanssa. Koronakriisin takia koululle ei nyt ole kuitenkaan asiaa muilla kuin koulun henkilökunnalla ja nykyisillä oppilailla.

Esimerkiksi Kajaanin Lehtikankaan ja Soidinsuon kouluilla on tehty esittelyvideot, joissa tulevat ekaluokkalaiset pääsevät näkemään tulevan opinahjonsa pienen lapsen näkövinkkelistä. Tämän lisäksi koteihin toimitetaan tutustumisaineistoa Wilman kautta.

25.5.2020 klo 15.42 Kainuun maakuntajohtaja pohtii kokoomuksen esitystä lennoista: "Onko meidän kysynnälle vastaavia pienen kokoluokan lentokoneita saatavilla"

Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen on tyytyväinen kokoomuksen esitykseen, joka mahdollistaisi ostopalveluna lennot viidelle lopettamispäätöksen alla olevalle maakuntakentälle.

Malinen näkee esityksessä myös haasteita.

– Tuleeko hyviä kilpailukykyisiä tarjouksia? Onko meidän kysyntäämme vastaavia pienen kokoluokan lentokoneita saatavilla? Niitä tarvitaan varmasti myös muualla kuin Kainuussa, Malinen pohtii.

Esityksen tavoitteena on helpottaa erityisesti maakuntien ja niiden yritysten toipumista koronakriisistä.

– On huomioitava, että täydelliseen lentoyhteyden avaamiseen ei ole Kainuussa mahdollisuuksia. Avaamisen pitää tapahtua hallitusti, sanoo Malinen.

25.5.2020 klo 15.14 Koronavirus sai kainuulaiset pesemään käsiä ja aivastamaan oikein – hengitystieinfektioita poikkeuksellisen vähän

Hengitystieinfektioiden vähyys on ollut tänä keväänä Kainuussa poikkeuksellista. Koronaviruksen vuoksi kainuulaiset ovat pesseet käsiään ja eristäytyneet. Toimet ovat estäneet koronan leviämisen vuoksi myös muiden infektioiden leviämisen.

– On myös opittu aivastamaan oikein, sanoo Kainuun soten terveysjohtaja Kristiina Kananen.

25.5.2020 klo 12.36 Kainuun koronatilanne jatkuu rauhallisena

Kainuussa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja nyt kymmeneen päivään. Edellinen tartunta vahvistettiin 15. toukokuuta.

Maakunnassa on todettu tähän mennessä 72 koronavirustartuntaa.

25.5.2020 klo 10.35 Kainuun liikunnan yrittäjyyshankkeen huipennus siirtyi verkkoon – loppuseminaarissa puhujina Madventuresin Riku ja Tunna

Kainuun Liikunta tarjoaa yrittäjille ilmaisia webinaareja touko–kesäkuussa.

Webinaarien järjestäminen tuli yllätyksenä hankeen vetäjille, kertoo hankekoordinaattori Anni Heikkinen.

25.5.2020 klo 10.25 AC Kajaani palaa pallokentälle kesäkuussa – päävalmentaja: "Tänä vuonna tulee paras sijoitus Ykkösessä"

Jalkapallon Ykkösen sarja päästään aloittamaan 27. kesäkuuta ja joukkueharjoitukset jo 1. kesäkuuta. Tarkka otteluohjelma julkaistaan viimeistään kesäkuun alussa.

AC Kajaanin päävalmentaja Mika Lumijärvi kertoo joukkueen odottavan kautta jo ilolla epävarman kevään jälkeen.

Lue täältä vanhemmat päivitykset.