30.6. klo 14.55. Oulun yliopiston syksyn avajaistapahtuma perutaan koronan vuoksi
Oulun yliopiston lukuvuoden avajaistapahtuma Vulcanalia perutaan tämän vuoden osalta koronaviruksen vuoksi. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää 9. syyskuuta.
Päätöksen Vulcanalian perumisesta tältä vuodelta teki Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallitus 25. kesäkuuta.
Vulcanaliapäivä on koostunut kahdesta osatapahtumasta, Järjestömessuista ja Vulcanalia Festivalista. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1995 lähtien, mutta nyt joudutaan siis pitämään ainakin välivuosi juhlallisuuksista.
26.6. klo 15.00 Pohjois-Pohjanmaalla todettu uusia tartuntoja
Pohjois-Pohjanmaalla on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa.
Edellisen kerran uusista tartunnoista kerrottiin viime viikon maanantaina.
Maakunnassa on nyt yhteensä 136 tartuntaa.
25.6 klo 14.10 AC Oulu teki tappiota – työntekijöiden palkkoja leikataan ainakin kesä- ja heinäkuussa
Jalkapalloseura AC Oulun mennyt tilikausi oli tappiollinen. Korona-aika oli jalkapalloseuralle tukala. Työntekijät osallistuivat taloustalkoisiin tekemällä keväällä muita töitä, joilla saatiin rahaa kasaan palkkoja varten. AC Oulun pelaajia nähtiin muun muassa rakennusapumiehinä ja siivoustöissä. Oheistienestit ovat tarpeen myös jatkossa.
Lue lisää täältä.
24.6. klo 13.20 Työttömyys jatkui korkeissa lukemissa toukokuussa
Työttömyys hellitti vain vähän Pohjois-Pohjanmalla toukokuun lopussa.
Huhtikuun lopusta työttömien työnhakijoiden määrä väheni reilulla tuhannella, mikä selittyy lomautettujen määrän vähentymisenä. Kokoaikaisesti lomautettuja oli kuitenkin 9 200 enemmän kuin edellisvuonna.
Kaikkiaan maakunnassa oli toukokuun lopussa yli 30 000 työtöntä työnhakijaa, 13 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömyysaste maakunnassa oli 16,4 prosenttia. Maakunnan korkein työttömyysaste oli Kuusamossa, 19,8 prosenttia. Seuraavana tulee Oulu, jossa työttömyysaste oli 18 prosenttia.
Työttömyyslukuja selittää kevään osalta koronaviruksen vaikutuksesta aiheutuneet lomautukset.
23.6. klo 15.40 Pohjois-Suomessa ei ole tällä hetkellä sairaalahoitoa vaativia koronapotilaita
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella, pohjoisen viiden sairaanhoitopiirin alueella, ei ole yhtään sairaalahoitoa vaativaa koronapotilasta.
Viime viikon keskiviikkona kerroimme yhden ihmisen olevan sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.
Epidemiatilanne on rauhallinen, eikä Pohjois-Pohjanmaalla ole todettu uusia tartuntoja. Maakunnassa on 134 tartuntaa.
22.6. klo 16.00 Ravintolat saavat ottaa lisää asiakkaita ja aukioloaikaa jatkettiin
Ravintoloita koskevat koronarajoituksia helpotettiin maanantaista 22.6. alkaen.
Sisätiloihin saa nyt ottaa 75 prosenttia maksimimäärästä. Anniskeluaikaa jatkettiin kello 01 asti, ja muun muassa buffettarjoilu on jälleen sallittua.
Ravintola-alan yrittäjien ahdinkoa nämä eivät vielä täysin poista, toteaa oululainen yrittäjä Ari Flinck.
22.6. klo 14.20 Käteisen käyttöön palataan Oulun joukkoliikenteessä 1. heinäkuuta
Oulun joukkoliikenteessä voi maksaa jälleen myös käteisellä 1. heinäkuuta lähtien. Käteisen käytöstä luovuttiin koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi maaliskuussa.
Matkustajia pyydetään kuitenkin ensisijaisesti käyttämään Waltti-korttituotteita, jotta kuljettajien ja matkustajien välisiä kontakteja voitaisiin välttää. Heinäkuun alussa Waltti-matkakortin latauksesta peritään linja-autossa maksu.
18.6. klo 16.10 Oulunkaaren kuntayhtymä aloittaa yt-neuvottelut – korona heikensi taloutta entisestään
Oulunkaaren kuntayhtymä aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut heikentyneen taloustilanteen vuoksi. Työntekijöitä on noin 1200.
Säästöjä lähdetään hakemaan vapaaehtoisin keinoin. Lomautukset, osa-aikaistamiset sekä irtisanomiset ovat viimesijaisia keinoja.
Sen sijaan palvelut yhtymän kunnissa tullaan käymään läpi. Oulunkaaren kuntayhtymän taloustilanne on kiristynyt entisestään koronan vuoksi.
Kntayhtymään kuuluvat Ii, Pudasjärvi, Simo, Utajärvi ja Vaala.
17.6. klo 16.10 Yksi ihminen sairaalahoidossa koronan vuoksi Pohjois-Suomessa
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella, pohjoisen viiden sairaanhoitopiirin alueella, yksi ihminen on sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.
Viime torstaina kerrottiin, että Pohjois-Suomessa kukaan ei ole sairaalahoidossa koronan vuoksi. Tuolloin myös Oulun yliopistollisesta sairaalasta vahvistettiin, että sairaalahoitoa vaativia koronapotilaita ei ollut OYSissa.
Epidemiatilanne on muutoin rauhallinen, eikä Pohjois-Pohjanmaalla ole todettu uusia tartuntoja. Maakunnassa on 134 tartuntaa.
16.6. klo 14.55 Pyhäjoen kunta ei lomauta henkilöstöä, mutta karsii kuluja työpaikoista
Pyhäjoen kunta ei lomautakaan henkilöstöään. Kunnanhallitus päätti, että tarvittavat säästöt etsitään vapaaehtoisin järjestelyin.
Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi uusia virkoja ei täytetä eikä sijaisia palkata. Säästötavoite on yhteensä 210 000 euroa. Koronaepidemia on kurittanut myös Pyhäjoen kuntaa, kunnallisverotulot ovat pudonneet noin 600 000 euroa.
16.6. klo 14.50 Koronakevään rajoitukset ja ohjeet vähensivät rajusti myös muita hengitystiesairauksia
Oulun yliopistollisessa sairaalassa influessapotilaiden määrä laski tammi-maaliskuun 500 potilaasta vain kahteen huhtikuussa.
Isona syynä pidetään sitä, että ihmiset ovat pesseet käsiään ja pitäneet etäisyyttä toisiin.
15.6. klo 14.45 Pohjois-Pohjanmaan koronatartuntojen määrä kasvoi yhdellä – tartuntoja yhteensä 134
Pohjois-Pohjanmaalla on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Maakunnassa on nyt todettuja tartuntoja 134. Koronatilanne on hyvin rauhallinen. Uusia tartuntoja ei ollut todettu ennen tätä yli kahteen viikkoon.
Suomessa on todettu viimeisen vuorokauden aikana neljä uutta koronavirustartuntaa.
13.6. klo 12.00 Suomessa 14 uutta koronavirustartuntaa, ei yhtään kuolemaa
Suomessa on vahvistettu 14 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Varmistettuja tartuntatapauksia on tällä hetkellä 7 087.
Tänään lauantaina ei kirjattu yhtään uutta koronakuolemaa kuten ei eilenkään. Sairaalassa on 26 ihmistä, joista kaksi on tehohoidossa.
12.6. klo 13.40 Lentomatkustaminen romahti kevään aikana - tiputus Oulun kentällä lähes sata prosenttia huhtikuussa
Finavian tilastojen mukaan esimerkiksi Suomen toiseksi vilkkaimmalta lentoasemalta Oulusta matkusti koko huhtikuussa vähemmän ihmisiä kuin normaalisti yhtenä päivänä.
Maaliskuussa jo matkustajamäärät tippuivat liki 60 prosenttia alkutalvesta. Tammikuussa Oulusta kulki 79 000 matkustajaa ja maaliskuussa enää 38 000.
Huhtikuussa tiputus oli lähelle 100 prosenttia, kun matkustajia oli kaikkiaan 1200. Toukokuussa oli piristymisen merkkejä, kun matkustajia tilastoitiin lähelle 4000.
Kaiken kaikkiaan alkuvuoden aikana Oulun kentän kautta matkusti vajaa 200 000 ihmistä vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten.
12.6. klo 12.47 Kesäteatterit jättävät kauden väliin – epävarman koronakevään aikana ei voitu valmistautua näytäntökauteen
Suomen suurin kesäteatterikatsomo Oulun Möljällä on tänä kesänä hiljainen. Kokoontumisrajoitusten takia yleisömäärää jouduttaisiin rajoittamaan niin paljon, että teatteri on peruuttanut kesä- ja heinäkuun näytökset.
Meri-Oulun kesäteatterissa piti nähdä tänä kesänä Uuden iloisen teatterin toteuttama ja Sari Siikanderin ohjaama Kaunis Veera sekä Janne Virtasen ohjaama Pari suhdetta.
Meri Oulun toimitusjohtajan Jorma Yypänahon mukaan rajoitusten ja epävarman tilanteen takia ohjelmiston toteuttaminen on ollut liian epävarmalla pohjalla.
11.6. klo 12.20 OYSissa ei ole enää sairaalahoitoa vaativia koronapotilaita
Oulun yliopistollisesta sairaalasta kerrotaan, että sairaalahoitoa vaativia koronapotilaita ei ole tällä hetkellä OYSissa.
THL:n tietojen mukaan myöskään muualla Pohjois-Suomessa (pohjoisen viiden sairaanhoitopiirin alueella) kukaan ei ole sairaalahoidossa koronan vuoksi.
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia tartuntoja, tartuntojen määrä on ollut jo pitkään 133.
10.6. klo 13.00 Työttömät ja lomautetut saavat opiskella Oulun ammattikorkeakoulun avoimia opintoja syksyllä ilmaiseksi
Oulun ammattikorkeakoulu tarjoaa lomautetuille ja työttömille ilmaiseksi avoimen ammattikorkeakoulun opintoja ensi syksynä. Normaalisti avoimen opinnoista peritään maksu.
Maksuttomuus koskee syyslukukauden opintoja. Tarjolla on yksittäisiä opintojaksoja, opintokokonaisuuksia sekä tutkintokoulutukseen johtavia polkuopintoja. Ilmoittautuminen opintoihin alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla.
10.6. klo 12.55 Oulun yliopiston syksyn opetus alkaa pääosin etänä
Oulun yliopistossa syksyn opetus alkaa elokuussa pääosin etänä. Opetusta järjestetään kampuksella vain siinä tapauksessa, että opetus ei ole etäyhteyksin mahdollista.
Uudet opiskelijat perehdytetään pienryhmissä kampuksella vuoropäivin niin, että eri päivinä paikalla on eri tiedekuntien opiskelijoita.
Opettajat seuraavat opiskelijoiden opintojen etenemistä erityisen tarkasti poikkeusjärjstelyjen aikana. Opiskelijaan otetaan yhteyttä, jos opinnot eivät etene normaalisti.
Oulun yliopiston linjaukset ovat voimassa ensimmäisen opetusjakson ajan eli 25. lokakuuta asti.
9.6. klo 17.00 Oulussa kehitetään uusia koronatestejä
Oulussa kehitetään uusia ratkaisuja koronatestaukseen. Yliopisto on mukana kummassakin hankkeessa, joista toisessa yhteistyötä tehdään VTT:n ja toisessa laboratoriokeskus Nordlabin kanssa.
Asiantuntijat selvittävät geeni- ja infrapunateknologian mahdollisuuksia uusissa koronatesteissä.
Tutkimushankkeet saivat lähes puolen miljoonan euron tukirahoituksen Pohjois-Pohjanmaan liitolta.
9.6. klo 16.10 Maakunnan autokaupassa oli iso notkahdus kevään aikana
Autokauppa hiljeni merkittävästi Pohjois-Pohjanmaalla kevään aikana. Maalis-huhtikuussa henkilöautojen ensirekisteröinnit vähenivät maakunnassa noin 25 prosentilla edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Toukokuussa ja kesän alussa kaupankäynti on kuitenkin piristynyt, kerrotaan kuusamolaisesta Koillismaan Auto -liikkeestä. Korona-aikanakaan kauppoja ei varsinaisesti peruuntunut, vaan kaupanteko siirtyi.
Muualla maassa toukokuukin oli vaikeaa aikaa autokaupalle. Autoalan mukaan koko maassa laskua oli toukokuussa peräti yli viisikymmentä prosenttia.
8.6. klo 16.05 OYSin hoitojonoja on tarkoitus purkaa myös kesän aikana – tekonivelleikkausjono kasvanut kymmenillä
Oulun yliopistollisen sairaalan hoitojonoja on tarkoitus pystyä lyhentämään myös kesän aikana. Sairaalan toimintaa pyritään kesällä ylläpitämään normaalia kesää hieman suuremmassa mittakaavassa.
Koronaepidemia aiheutti notkahduksen leikkaustoiminnan ja vastaanottokäyntien lukumääriin. Esimerkiksi tekonivelleikkausten osalta hoitojono on jo kasvanut useilla kymmenillä potilailla.
Pohjois-Pohjanmaalla koronatartuntojen lukumäärä on ollut jo pitkään lähes muuttumaton .Tällä hetkellä maakunnassa on todettu 133 tartuntaa.
Koronavalmius sairaalassa säilytetään ja turvallinen asiointi huomioidaan, vaikka koronatoimia osin puretaankin.
8.6. klo 13.35 Oulussa on hyvin tilaa koronatesteihin, niitä voitaisiin tehdä enemmänkin
Oulussa pystyttäisiin lisäämään koronavirustartuntojen testaamista. Tautitapausten vähennyttyä Oulussa pyritäänkin nyt testaamaan kaikki taudin oireista kärsivät kaupungin koronavastaanotoilla Haukiputaalla ja Kontinkankaalla .
Kaupungin terveysjohtajan mukaan lievistäkin koronaan sopivista flunssaoireista kärsivien kannattaa ottaa yhteyttä koronavastaanottoihin. Testikapasitetta on jopa yli tarpeen, kun tautitapaukset ovat viime aikoina vähentyneet.
6.6. klo 15.00. Pohjois-Pohjanmaalla ei uusia tartuntoja
THL:n mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja lauantaina 6. kesäkuuta.
5.6. klo 16.20 Robotti nopeuttaa yksinyrittäjien koronatukihakemusten käsittelyä Oulussa
Robotti jakaa BusinessOuluun tulleet hakemukset automaattisesti hakemuksien valmistelijoille, mikä nopeuttaa käsittelyprosessia.
Oulussa noin 1200 yksinyrittäjää on tähän mennessä hakenut heille suunnattua 200o euron tukea. Päätöksen tuesta on saanut noin 1100 yrittäjää.
5.6. klo 15.55 OYSin yhteispäivystyksen sisäänkäyntien koronaepidemian aikaisia poikkeusjärjestelyjä puretaan
Oulun yliopistollisen sairaalan yhteispäivystyksen sisäänkäyntien koronaepidemian aikaisia poikkeusjärjestelyjä puretaan. Maanantaista 8. kesäkuuta lähtien kaikki päivystyspotilaat, myös infektio-oireiset, ohjataan sisäänkäynnille A1.
Samalla epidemian aikana koronapotilaille varattuna ollut K-sisäänkäynti otetaan normaaliin käyttöön, eikä sen kautta ole jatkossa kulkua päivystykseen.
Koronatilanne on rauhallinen. Maakunnassa ei ole todettu uusia tartuntoja moneen päivään. Tartuntoja on kaikkiaan 133.
4.6. klo 16.57 Koiteli elää -festivaali siirtyy vuodella eteenpäin
Tapahtumajärjestäjät peruvat nyt myös elokuulle suunniteltuja festivaaleja.
Suuren suosion saanut, tänäkin vuonna loppuunmyyty Koiteli elää -festivaali ilmoittaa, ettei tapahtumaa järjestetä elokuussa. Tämän vuoden festivaali Oulun Kiimingissä siirtyy sellaisenaan vuodella eteenpäin.
3.6. klo 16.00 Oululainen teknologiayhtiö kehitti koronajäljittimen yrityskäyttöön
Oululaisen Kaltion koronajäljittimellä virukselle altistuneet saadaan nopeasti kartoitettua ja kaaranteenitoimet saadaan työpaikalla rajattua. Sovellus tallentaa työntekijöiden mukana kulkevien sensoreiden avulla työpäivän aikaiset kontaktit.
Tallentuneiden tietojen avulla voidaan työpaikalla ilmenneessä tartuntatapuksessa selvittää, ketkä ovat mahdollisena altistuspäivänä olleet sairastuneen henkilön kanssa lähikontaktissa.
Tiedot voidaan kerätä anonyymisti ja yhdistää henkilöihin vain, jos tartuntoja ilmenee.
2.6. klo 14.10 Pohjois-Pohjanmaan koronatartuntojen määrä pieneni
THL:n koronatartuntatietojen perusteella maakunnassa on 133 varmistettua koronavirustartuntaa. Se on kaksi vähemmän kuin aiempina päivinä on kerrottu.
2.6. klo 14.05 Oulun yliopistollisen sairaalan vierailurajoituksia puretaan vähitellen, koska koronatilanne on rauhallinen
Puolison tai tukihenkilön mukanaolo sallitaan nyt myös synnytyksen jälkeen vierihoito-osastolla. Koronaepidemian aikana puoliso tai tukihenkilö on voinut osallistua synnytykseen vain sen ajan, kun synnyttäjä on synnytyssalissa. Muiden kuin puolison tai tukihenkilön vierailut vierihoito-osastolla on edelleen toistaiseksi kielletty.
Myös muilla osastoilla omaisten vierailut voidaan sallia yksi vierailija kerrallaan, kun vierailusta sovitaan etukäteen osaston kanssa. Flunssaisena ei pidä mennä vierailulle sairaalaan.
1.6. klo 16.50 OYS kirjasi kuolemantapauksia väärin, OYS-erva alueella 12 kuollut koronaan
Suomessa on todettu yksi uusi koronaan liittyvästä kuolemantapaus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo. THL:n ilmoittama kuolemantapausten kokonaismäärä 318 on kuitenkin sunnuntaista pienempi, koska Oulun yliopistollinen sairaala (OYS) oli kirjannut kolme kuolemantapausta liikaa. Eilen kerrottiin 320 kuolemantapauksesta.
1.6. klo 15.40 Alueelliset rajoitukset ovat mahdollisia, jos koronatartuntojen määrät nousevat nopeasti
Koronarajoitusten lievennyksen myötä esimerkiksi ravintoloiden kesä- ja samalla terassikausi alkoi 1. kesäkuuta.
Koronavirustartuntojen määrän mahdollisessa kasvussa alueelliset rajoitustoimenpiteet voivat tulla kuitenkin kyseeseen.
Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalon mukaan nyt edetään "testaa ja jäljitä" -strategialla. Mäkitalo muistuttaa, että lievissäkin flunssaoireissa tulee ottaa yhteys koronavastaanotoille, ja sitä kautta mennä testeihin. Kaikki oireilevat pääsevät nyt testeihin.
Jos kuitenkin osoittautuu, että tartuntojen määrä nousee nopeasti, voidaan esimerkiksi Oulussa laittaa patiot kiinni.
1.6. klo 14. 50 Pohjois-Suomessa 15 ihmistä on kuollut koronaan – Pohjois-Pohjanmaalla tartuntoja 135
Pohjois-Suomessa eli viiden pohjoisen sairaanhoitopiirin alueella tähän mennessä 15 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia tartuntoja useaan päivään. Tartuntamäärä on edelleen 135.
1.6. klo 14.45 Oulun Tuiran uimarannan palvelut avautuivat maanantaina
Oulun Tuiran uimarannan pukukopit ovat käytössä, mutta vessoja ei ole vielä avattu. Uinninvalvontaa ei tänä kesänä järjestetä.
Oulun kaupungilta muistutetaan turvaväleistä ja muista terveysviranomaisten hygieniaohjeista.
30.5. klo 12.00. Pohjois-Pohjanmaalla ei uusia tartuntoja
THL:n mukaan Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja lauantaina 30. toukokuuta.
29.5. kello 15.08 OYSin synnytysosastolla lievennetään koronarajoituksia
Monen muun yliopistosairaalan tavoin OYSin synnytysosastolla puretaan koronarajoituksia. Maanantaista lähtien puoliso tai tukihenkilö saa olla taas pidempään tuoreen äidin ja lapsen kanssa. Koronarajoituksia lieventävät samanaikaisesti muun muassa HUS, TAYS ja TYKS.
29.5. kello 10.16 Oulussa ja Kuusamossa on jouduttu karsimaan lasten ja nuorten kesätoimintaa
Lapsille ja nuorille suunnattua kesätekemistä on osin karsittu monessa kunnassa koronapoikkeustilan vuoksi. Esimerkiksi Oulussa kaupungin liikuntapalvelut voi järjestää vain murto-osan kesän urheilutarjonnasta.
Perinteisiä uimakouluja ei järjestetä, koska niitä normaalisti ohjaavia kesätyöntekijöitä ei tänä vuonna palkata koronatilanteestakin johtuvien säätötoimien vuoksi.
Kuusamon nuorisotyöstä puolestaan koronavirukseen liittyvät turvallisuusohjeistukset estävät esimerkiksi leirien ja suurempien kokoontumisten järjestämisen. Nuortentalo Winssi on auki kaksi kertaa viikossa kesän aikana.
28.5. kello 16.15 Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia tartuntoja
Maakunnan varmistettujen koronavirustartuntojen määrä ei kasvanut torstaina. Tartuntoja on kaikkiaan 135.
Muualla Suomessa uusia tartunoja sen sijaan todettiin eilisen jälkeen 51. Suomessa on todettu nyt yhteensä 6 743 koronavirustartuntaa.
27.5. kello 13.10 Pohjois-Pohjanmaalla yksi uusi koronatartunta - kaikkiaan tartuntoja maakunnassa 135
Pohjois-Pohjanmaalla on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntoja on todettu enää harvakseltaan. Edellisen kerran varmistetusta tartunnasta kerrottiin viime perjantaina.
Maakunnassa on nyt kaikkiaan 135 varmistettua koronavirustartuntaa.
Oulun yliopistolliseen sairaalaan ei ole koronan vuoksi tullut potilaita kolmeen viikkoon. Tehohoidossa ei ole yhtään potilasta ja osastohoidossa olevia on alle viisi.
27.5.2020 kello 11.25 Työttömyys hurjaan kasvuun Pohjois-Pohjanmaalla korona-aikana lomautusten ja irtisanomisten vuoksi
Pohjois-Pohjanmaalla työttömien työnhakijoiden määrä on lähenyt rajuun nousuun tänä keväänä.
Maakunnan työttömyysaste oli huhtikuun lopussa 17,1 prosenttia, kun kaksi kuukautta aiemmin luku oli vajaat 11 prosenttia.
Pohjois-Pohjanmaalla oli viime kuun lopussa lomautetut mukaan lukien noin 31 800 työtöntä työnhakijaa. Jos lukua vertaa vuoden takaiseen, on työttömien määrä kasvanut noin 13 900 henkilön verran, eli hurjat 77 prosenttia.
26.5.2020 kello 15.10 Koronaepidemian hiipumisen vuoksi OYSissa laitettiin tartuntojen selvittelyosasto toistaiseksi kiinni
Koronaepidemian laantumisen vuoksi Oulun yliopistollisen sairaalan koronatartuntojen selvittelyosasto on toistaiseksi suljettu. Osasto on tarkoitettu potilaille, joilla epäillään tartuntaa.
Osasto pystytään avaamaan uudelleen muutamassa päivässä, jos epidemiatilanne niin vaatii. Samoin tehohoitopaikkoja saadaan nopeasti lisää heräämöstä.
Sairaalaan ei ole tullut koronapotilaita hoidettavaksi noin kolmeen viikkoon. Uusia koronatartuntoja on todettu harvakseltaan. Tartuntojen lukumäärä Pohjois-Pohjanmaalla on nyt 134.
Lue lisää täältä.
26.5.2020 kello 10.30 Taiwanilta pohjoisen sairaanhoitopiireille 200 000 kirurgista suojainta
Taiwan on lahjoittanut Suomen pohjoisille sairaanhoitopiireille 200 000 kirurgista suu- ja nenäsuojusta koronaviruksen vastaiseen taisteluun.
Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen hankintapäällikkö Juha Putkonen pitää lahjoitusta merkittävänä.
– Nyt kun koronatilanne on pohjoisessa rauhoittunut, 200 000 suu- ja nenäsuojusta riittää jopa kolmen viikon ajaksi. Hienoa, että tällaista lahjoitushenkeä on vielä olemassa, kertoo Putkonen.
Lahjoitusta Taiwanista Suomeen on järjestämässä lappilainen keskustan kansanedustaja ja eduskunnan Taiwan-ystävyysryhmän puheenjohtaja Mikko Kärnä.
25.5. klo 10.25 OYSissa ei yhtään tehohoidettavaa koronapotilasta, epidemia vaikuttaa laantuneen Pohjois-Pohjanmaalla
Oulun yliopistollisessa sairaalassa ei ole yhtään potilasta tehohoidossa koronaviruksen takia. Osastohoidossa on ollut jo pitkään alle viisi potilasta. Sairaalaan ei ole saapunut yhtään uutta koronapotilasta yli kahteen viikkoon.
Koronaepidemia vaikuttaa laantuneen ainakin toistaiseksi Pohjois-Pohjanmaalla. Tartuntojen lukumäärä on nyt 134.
Potilaiden hoito ja yhteispäivystyksen toiminta jatkuvat normaalisti myös viikonloppuisin.
24.5.2020 klo 13.01 Pohjois-Pohjanmaalla ei uusia koronavirustartuntoja muutamaan päivään
Pohjois-Pohjanmaalla koronavirustilanne on rauhallinen.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen koronakartan mukaan maakunnan alueella on todettu tähän mennessä 134 tartuntaa. Viimeisin tartunta todettiin perjantaina.
22.5.2020 klo 20.32 Kolme baarimikkoa Pohjois-Suomesta kertoo, miltä tuntuu elää jatkuvassa epävarmuudessa
Oluthanat, terassit ja ravintolat avataan kesäkuun alussa kuukausia kestäneen koronasulun jälkeen. Paluuta normaaliin ei ole kuitenkaan odotettavissa, sillä ravintola- ja anniskelupaikkoja koskevat lukuisat rajoitukset, joita hallitus esitti tiistaina. Vaikka terassit olisivat täynnä, töitä ei tule riittämään kaikille työntekijöille.
Tässä jutussa Oulun 1barin baarimestari Mika Luosujärvi, Oulun Jumpru Pubin baarimikko Matti Kämäräinen ja Sotkamon keskustassa sijaitsevan Ravintola Kantiksen baarimikko Taru Hämäläinen kertovat, miltä tuntuu elää epävarmuudessa töiden suhteen.
22.5.2020 klo 15.26 Koronatilanne sulki yli puolet Oulun keskustan ravintoloista huhtikuussa
Korona sulki huhtikuussa Oulun keskustassa yli puolet ravintoloista ja joka viidennen kaupan.
Kuudentoista kaupungin vertailussa Oulun luvut ovat keskitasoa korkeammat, mutta eivät maan pahimpia.
Lue koko juttu tästä.
22.5. kello 13.40 Juhlataminekauppa viime kevättä vaisumpaa, mutta nyt jo piristymässä
Juhlavaatekauppa on ollut hieman normaalia kevättä hiljaisempaa koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Näin kerrotaan Oulussa vaateketju Haloselta sekä Sokos Pukumiehestä. Kekäleestä sanotaan, että juhlavaatekauppa käy lähes normaaliin tahtiin.
Vaateliikkeiden mukaan tähän asti hienompaa päällepantavaa on hankittu ennen kaikkea rippijuhliin sekä valmistujaisiin, jotka joko siirretään tai järjestetään perhepiirissä. Kokoontumisrajoitusten väljentäminen näyttää nyt vilkastuttavan juhlavaatekauppaa, uskoo myyntialuevastaava Liisa Lumme Oulun Sokos Pukumiehen naisten pukeutumisen osastolta.
21.5. kello 12.00. Pohjois-Pohjanmaalla ei uusia koronahavaintoja
Pohjois-Pohjanmaalla koronatilanne on pysynyt rauhallisena. THL:n mukaan uusia tartuntoja ei ole havaittu maakunnassa torstain päivityksessä.
20.5. kello 16.45 Pohjois-Pohjanmaalla jo monta päivää ilman uusia koronatartuntoja
Maakunnan koronatilanne on hyvin rauhallinen. Moneen päivään ei ole todettu uusia tartuntoja. Varmistettujen tartuntojen määrä on 133. Oulun yliopistollisessa on koronan vuoksi hoidettavana alle viisi potilasta.
20.5. kello 13.38 Oulun Ruskon jätekeskuksesta toivotaan, että helatorstaiviikonloppuna hoidetaan vain pakollinen asiointi
Helatorstain jälkeinen perjantai on perinteisesti vuoden vilkkainta asiointiaikaa Ruskossa, kun jätekeskukseen toimitetaan paljon muun muassa puutarhajätettä.
Oulun Ruskon jätekeskuksesta pyydetään asiakkaita hoitamaan kuitenkin vain pakollinen asiointi tulevana viikonloppuna.
Jätekeskuksessa on jo koettu ongelmalliseksi se, että koronatilanteen edellyttämät turvaetäisyydet usein unohtuvat keskuksessa asioidessa.
**19.5. klo 15.55 Pohjois-Pohjanmaalla koronatilanteeseen ei ole tullut muutoksia – tartuntoja 133 **
Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteessa ei ole muutoksia muutamiin aiempiin päiviin verrattuna. Tartuntojen määrä maakunnassa on 133, eikä uusia tartuntoja ole todettu viime torstain jälkeen.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi hoidettavana alle viisi potilasta.
18.5. klo 16.40 Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viime torstain jälkeen
Pohjois-Pohjanmaalla koronatilanne on hyvin rauhallinen, maakunnassa ei ole todettu uusia koronatartuntoja viime torstain 14.5. jälkeen. Varmistettuja tartuntoja on yhteensä 133.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koronan vuoksi hoidossa edelleen alle viisi potilasta.
17.5.2020 klo 13.17 Pohjois-Pohjanmaan koronatilanne on erittäin rauhallinen – myös OYSissa tilanne ennallaan
Koronatilanne on Pohjois-Pohjanmaalla tällä hetkellä erittäin rauhallinen, sanoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin medisiinisen tulosalueen johtaja Eija Eloranta.
Pohjois-Pohjanmaalla on tähän mennessä todettu 133 laboratoriovahvistettua koronavirustartuntaa, joten uusia tapauksia ei ole ilmaantunut. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on koronan vuoksi hoidossa edelleen alle viisi potilasta.
Epidemiatilannetta ja testausmääriä Pohjois-Pohjanmaalla voi seurata THL:n verkkosivulta.
16.5.2020 klo 13.16 Tuleva lomakausi ei heikennä potilaiden mahdollisuuksia saada hoitoa.
Pohjois-Pojanmaan Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkärin sijaisen Eija Elorannan mukaan tulevan kesän lomakauden ajaksi on järjestelyt tehty siten, että potilaat saavat tarvitsemansa hoidon. Mahdollista toista aaltoa Eloranta ei kommentoinut ajankohdan tai mahdollisen leviämisen alkupaikan suhteen.
15.5. klo 16.45 Pohjois-Pohjanmalla ei uusia koronatartuntoja - myös OYSissa rauhallinen tilanne
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Tähän mennessä varmistettuja tartuntoja on 133. Oulun yliopistollisessa sairaalassa tilanne on pysynyt jo pitempään rauhallisena. Sairaalahoitoa vaativia koronapotilaita on alle viisi.
15.5.2020 klo 07.23 Oulussa nostetaan koronaviruksen testauskapasiteettia
Pohjois-Suomen koronaviruksen testauskapasiteettia ollaan nostamassa noin 250 testillä vuorokaudessa toukokuun loppuun mennessä. Jatkossa Nordlabin testaustahti viiden sairaanhoitopiirin alueella on yli 1 100 testiä päivässä.
Nordlab nostaa kapasiteettia eniten Oulussa, noin sata testiä lisää päivittäin. Nordlabissa koronaviruksen testauskapasiteetti on nyt 900 kappaletta päivässä. Suurin testausvalmius on Oulussa, jossa tehdään 700 testiä vuorokaudessa.
Lue lisää tästä.
14.5. kello 15.50 Nordlab pääsee aloittamaan vasta-ainetestien tekemisen parin viikon päästä
Pohjois-Suomessa, viiden sairaanhoitopiirin alueella, Nordlab on ottamassa käyttöön koronaviruksen vasta-ainetestin toukokuun loppuun tai kesäkuun alkuun mennessä. Nordlab kartoittaa sopivaa testauskeinoa useiden menetelmien joukosta ensi viikosta lähtien.
Tällä hetkellä eri menetelmiä kokeillaan, jotta voitaisiin löytää mahdollisimman varman tuloksen antava vasta-ainetesti.
Vasta-ainetestejä on markkinoilla useampia, mutta haasteelliseksi niiden käytön on vielä tehnyt testien toistaiseksi huono luotettavuus yksittäisen testattavan kohdalla.
14.5. klo 14.30 Pohjois-Pohjanmaalla kaksi uutta koronatartuntaa - maakunnassa nyt yhteensä 133 tartuntaa
Pohjois-Pohjanmaan korontartuntojen määrä nousi tänään kahdella. Varmistettuja tartuntoja on nyt yhteensä 133. Valtaosa tartunnoista on Oulussa, 93 kappaletta.
Tartuntatilanne on pysynyt jo pitemmän aikaa rauhallisena. Useana päivänä aiemmin viikolla maakunnassa ei tullut ilmi koronatartuntoja.
Myös sairaalahoitoa vaativien potilaiden määrä OYSissa on ollut vähäinen jo pidemmän aikaa. Tarkkaa lukumäärää sairaalahoitoa vaativista koronapotilaista ja heidän tilastaan ei kerrota, kun määrä on alle viiden.
13.5.2020 kello 13.31 Oulussa valtaosa peruskoululaisista siirtyy taas lähiopetukseen
Oulussa valtaosa peruskoululaisista palaa lähiopetukseen torstaina 14. toukokuuta.
Keskiviikkona 13. toukokuuta Oulun kaupungilta saadun tiedon mukaan poissaolohakemuksia on jätetty noin 1 100 oppilaan osalta. Tämä on alle viisi prosenttia kaupungin peruskoululaisten määrästä.
13.5. klo 13.20 Pohjois-Suomessa 12 ihmistä kuollut koronan aiheuttamaan tautiin - Pohjois-Pohjanmaalla tartuntoja 131
Pohjois-Suomessa viiden sairaanhoitopiirin alueella 12 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.
Tartuntojen osalta tilanne on edelleen rauhallinen. Pohjois-Pohjanmaalla on todettu yksi uusi koronatartunta. Tartuntoja on yhteensä 131.
13.5. klo 13.05 Oulun busseissa ei voikaan maksaa käteisellä vielä torstaina – kortti- ja mobiilimaksut voimassa kesäkuun loppuun saaakka
Käteisrahaa ei sittenkään oteta vielä käyttöön Oulun joukkoliikenteen busseissa.
Busseissa tulee maksaa korteilla tai mobiililipulla vähintään kesäkuun loppuun 30.6. saakka.
Oulun joukkoliikenteestä kerrottiin eilen, että käteisen käyttö palautettaisiin busseihin torstaina, mutta päätös oli ennenaikainen.
Lue lisää tästä jutusta.
12.5. klo 16.15 Oulussa bussimatkan voi torstaista eteenpäin maksaa käteisellä, mutta korttimaksua suositellaan
Oulun busseissa voi maksaa lipun jälleen käteisellä torstaista 14. toukokuuta alkaen.
Käteisen käytöstä luovuttiin maaliskuun lopussa. Näin haluttiin välttää ylimääräistä rahan käsittelyä sekä kuljettajien ja matkustajien välisiä kontakteja Matkustajia suositellaan kuitenkin edelleen käyttämään muita maksutapoja kuin käteisrahaa.
12.5. klo 16.10 Pohjois-Pohjanmaalla koronaepidemia hiipuu, mutta kesällä tartunnat voivat lähteä nousuun
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole pariin päivään todettu uusia koronavirustartuntoja. Varmistettuja tartuntoja on tähän mennessä 130. OYSissa on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa muutama potilas.
Hiipuva epidemia ei vaikuta kuitenkaan OYSin koronavarautumiseen, vaan sairaala jatkaa koronavalmiudessa koko kesän ajan. Esimerkiksi yhteispäivystykseen pidetään kaksi eri sisäänkäyntiä, toinen hengitystieoireisille ja toinen muiden syiden vuoksi saapuville.
OYSin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen ennakoi, että osittainen rajoitustoimien purku kääntää tartuntamäärät uudelleen nousuun ja se alkaa näkyä kesällä vastaanotolla.
– Kesän aikana potilaiden määrä alkaa kasvamaan.
11.5.2020 klo 14.22 Pohjois-Suomessa on kuollut 11 ihmistä koronaan, Pohjois-Pohjanmaalla ei uusia koronavirustapauksia
Pohjois-Pohjanmaalla ei ole todettu uusia koronavirustapauksia eilisen jälkeen. Varmistettuja koronatapauksia nyt yhteensä 130.
OYSin erityisvastuualueella, eli pohjoisen viiden sairaanhoitopiirin alueella, on kuollut 11 ihmistä COVID-19-tautiin. Asia käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartasta.
11.5.2020 klo 13.54 Oulussa koulujen avautumiseen on varauduttu eri keinoilla
Peruskouluissa tehdään nyt täyttä häkää järjestelyjä, jotta oppilaat voivat palata koulun penkeille tällä viikolla.
Oulussa opetusta esimerkiksi porrastetaan siten, että opetusta on eri aikoina, joilloin kohtaamisia ei olisi niin paljoa. Myös ulko-opetusta saatetaan järjestää.
Lue lisää tästä jutusta.
10.5. klo 12.05 Yksi uusi todennettu koronatapaus Pohjois-Pohjanmaalla
Pohjois-Pohjanmaan alueella on varmistettuja koronatapauksia nyt 130, yksi enemmän kuin eilen.
9.5.2020 klo 13.30 pohjois-pohjanmaan koronatilanne on rauhallinen
Pohjois-Pohjanmaan alueella on todettuja varmistettuja koronatapauksia 129. Edellinen tartunta todettiin testeillä 6.5.2020.
8.5.2020 klo 15.26 OYSin nimissä pyydetty verkkopankkitunnuksia, soittaja vetoaa koronaepidemian aikaiseen poikkeukselliseen toimintaan
Oulun yliopistollisen sairaalan nimissä on soitettu ja pyydetty henkilöllisyyden todentamista verkkopankkitunnuksilla.
Puhelut ovat tulleen numerosta, joka näyttäisi tulevan suomalaisesta kännykkänumerosta. Todellisuudessa puhelu tulee ulkomailta.
Sairaala ei kuitenkaan koskaan kysy potilaiden verkkopankkitunnuksia. Tunnusten luovuttaneiden kannattaa olla välittömästi yhteydessä omaan pankkiin.
Lue lisää tästä jutusta.
8.5.2020 klo 11.25 Oulussa tehdään noin 700 koronatestiä vuorokaudessa
Oulussa tehdään vuorokaudessa noin 700 koronavirustestiä.
Testit otetaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa ja ne analysoidaan Oulun NordLabissa. NordLab toimittaa tiedot takaisin Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Näiden testien lisäksi koronatestejä otetaan jonkin verran myös yksityisellä puolella.
Toukokuun aikana NordLabin tarkoituksena on nostaa toukokuun testauskapasiteetti 100–200 testillä Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaalla tartuntojen määrä ei ole kasvanut eilisestä. Tartuntoja on yhteensä 129.
Lue lisää tästä
Lue täältä vanhemmat päivitykset.