Koronan aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi perustettu Tampere-avun neuvontanumero palveli tamperelaisia ja orivetisiä juhannukseen asti. Nyt numeroon soitetut puhelut ohjautuvat puhelinvastaajaan. Numerosta on saanut apua korona-ajan arjen pulmiin.
Numerosta luovuttiin, koska siihen ei ole enää juurikaan tullut soittoja. Tampereen kaupungin mukaan numero voidaan ottaa uudestaan käyttöön myöhemmin, mikäli koronatilanne sitä vaatii.
Suuri osa Suomen kunnista ja kaupungeista soitti iäkkäille poikkeusolojen aiheuttamista huolista. Taustalla on ollut sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistus siitä, että ikäihmisiin otetaan yhteyttä.
Esimerkiksi Nokialla kaikille yli 70-vuotiaille soitti ensin robotti, jolle voi jättää yhteydenottopyynnön.
Tampere-apu soitti kaikille yli 80-vuotiaille
Tampere-avun soittokampanja yli 80-vuotiaille tamperelaisille ja orivetisille alkoi huhtikuun lopulla ja viimeiset puhelut soitettiin 19. toukokuuta.
Apu tavoitti kaikkiaan 12 077 ikäihmistä Tampereen ja Oriveden alueella, puhelut kestivät yhteensä yli 1 620 tuntia.
Osa vastasi numeroon vasta, kun läheiset olivat kertoneet, että yhteydenotto olisi tulossa.
– Ikäihmiset olivat pääosin hyvin tyytyväisiä ja ilahtuneita yhteydenottoista. Moni kaipaisi läheisiään ja keskusteluissa nousi esiin seuran puute ja keskustelun tarve. Osaa karanteenin jatkuminen turhautti, kertoo suunnittelupäällikkö Anne Lähde-Säteri Tampereen kaupungilta.
Liki 90 prosentilla arki sujuu
Yhteenveto soittoprojektista on parhaillaan työn alla, mutta jo nyt tiedetään, että 89,5 prosentilla vastaajista päivittäinen arki on sujunut ja välttämätön asiointi hoitunut.
Piiloon jäänyttä avun tarvetta löytyi kuitenkin jonkin verran: kolmelle prosentille tarjottiin ruoka-, asiointi- tai keskusteluapua. Reilun seitsemän prosentin kohdalla huoli heräsi.
Näissä tapauksissa selvityspyyntöjä ohjattiin eteenpäin sosiaali- ja terveyspalvelujen ammattilaisille esimerkiksi kotihoidon asiakasohjaukseen, kotitorille tai sosiaalipalvelujen neuvontaan.
– Ikäihmisistä pitävät huolta kaupungin lisäksi useat eri toimijat: lähitorit, kotitori, Tampereen ja Oriveden seurakunnat, järjestöt ja yhdistykset. Tampere-apu ohjasi avun tarpeissa yhteiskumppaneiden avun ja tuen piiriin, Lähde-Säteri sanoo.
Neuvontanumerolle oli kysyntää, mutta se hiipui
Tampere-avun kaikenikäisille tamperelaisille ja orivetisille tarkoitettu koronaneuvontanumero avattiin 8. toukokuuta. Numeroon tulleissa puheluissa on keskitytty kuulemaan huolia ja tarvittaessa opastettu kuntalaisia oikean tahon puoleen. Neuvontanumeroon on tullut 421 puhelua, pääasiassa ikäihmisiltä, joille on yritetty soittaa Tampere-avusta, sillä numero on sama, josta soittokampanja tehtiin.
Soittokampanjan päätyttyä myös soitot neuvontanumeroon vähenivät. Kesäkuun aikana on tullut enää 1–2 puhelua päivässä.
Korona-rajoitusten purun ja muiden palvelujen avautumisen myötä Tampere-apuun muista tehtävistä siirtyneet kaupungin työntekijät palasivat omiin tehtäviinsä toukokuun puolessa välistä alkaen.
– Viimeiset lähtivät takaisin kirjastoihin, museoihin ja varhaiskasvatukseen toukokuun lopussa. Kesäkuun alusta lähtien puheluihin ovat vastanneet Tampere-apu palvelussa mukana olleet sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset, Lähde-Säteri kertoo.
Neuvontaa ja tukea niin koronan aiheuttamiin ongelmiin kuin muihinkin arjen huoliin saa monista eri paikoista. Esimerkiksi Terveyspalvelujen neuvonta palvelee joka päivä 7 - 22 numeroissa 03 10023 ja 03 5657 0023.
Lue myös:
Suuri osa vanhuksista saa tarkistussoiton kotiin, tästä on hyötyä myös korona-ajan jälkeen – Tuula Kivistö, 83, rukoilee jo helpotusta