Satakunnassa on paljastunut tällä viikolla jo toinen uusi koronatartunta.

Tartunta on Satasairaalan mukaan peräisin ulkomailta eikä liity kaksi päivää sitten todettuun tartuntaan.

Uusi potilas on ulkomaalainen ja on saapunut Suomeen työnsä takia hiljattain. Tartunnan saanut on ollut työnantajansa järjestämässä karanteenissa Suomeen saapumisensa jälkeen eikä ole ollut kontaktissa tartuttavuusaikana kuin yhteen henkilöön, joka on nyt karanteenissa.

Infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä arvioi, että uuteen tartuntaan ei liity epidemian leviämisriskiä.

Satakunnassa tämä viikko on tuonut siis kaksi uutta koronatapausta. Potilaista toinen on osastohoidossa. Näitä tapauksia edeltävästä tartunnasta ehti maakunnassa kulua puolitoista kuukautta.

Aiemman tartunnan lähde epäselvä

Aiemmin tällä viikolla todetun potilaan tartunnan lähde ei ole selvinnyt. Hänen lähipiirinsä on testattu, ja näytteet ovat olleet negatiivisia.

Tartuttavuusaikana tämän potilaan kanssa lähikontaktissa olleet 17 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä toteaa, että tapaus on hyvä muistutus siitä, että infektiota saattaa olla liikkeellä myös Satakunnassa

– On erittäin tärkeää, että kaikki lievästikin oireilevat hakeutuvat testiin. On tärkeää edelleen huolehtia asianmukaisista hygieniatoimista ja turvaväleistä. Tavoitteena on pitää epidemia sammutettuna Satakunnassa, Uusitalo-Seppälä sanoo.

Satakunnassa on nyt todettu yhteensä 55 koronatartuntaa.

Korjattu klo 18.19 alaotsikosta virheellinen sana "viikon" sanaksi "kuukauden".