MOSKOVA Punaisella torilla on valmisteltu kuluvan viikon aikana tänään perjantaina vietettävän Venäjän kansallispäivän juhlintaa.

Moni Ylen kaupungin ydinkeskustassa pysäyttämä ohikulkija ei kuitenkaan tunnu muistavan, mitä merkkipäivää Venäjällä nyt vietetään.

Parikymppiset Nastja Kan ja Daniil Avdejev arvelevat, että tällä viikolla juhlitaan kansallisen yhtenäisyyden päivää. Todellisuudessa sitä vietetään marraskuussa.

Pelkällä etunimellä esittäytyvä Juri puolestaan alkaa puhua venäläisten uhrauksista toisessa maailmansodassa. Hän viittaa toukokuiseen voitonpäivään, jonka perinteiset juhlallisuudet peruttiin koronapandemian vuoksi. Sotilasparaati siirrettiin järjestettäväksi kesäkuun loppupuolella.

Opettajana työskentelevä Oksana Baraškova ei sen sijaan emmi vastauksessaan.

– Minähän olen patriootti. Millaisia uusia juhlia meillä onkaan! Maamme muuttuu ja me muutumme siinä mukana, Baraškova sanoo.

Voittoa viruksesta juhlitaan sen jatkaessa leviämistä

Neuvostoliiton hajoamisesta muistuttava Venäjän kansallispäivä ei ole löytänyt paikkaansa nyky-Venäjällä.

Juhlapäivä pohjautuu vuonna 1990 hyväksyttyyn julistukseen Venäjän valtiollisesta suvereniteetista eli kyse on käytännössä Venäjän irtautumisesta Neuvostoliitosta. Kansan parissa juhlaa kutsutaan yhä itsenäisyyspäiväksi.

Lue lisää: Venäjän todellista tautitilannetta ei tiedä edes Putin

Tänä vuonna juhlan keskiöön on nostettu koronaepidemian selättäminen.

Kansallispäivän yhteydessä järjestetään valokuvanäyttelyitä, joilla osoitetaan kiitollisuutta lääkäreille, ruokaläheteille ja muille epidemian aikana työtään jatkaneille ammattiryhmille.

Kreml on suositellut alueille, että koronasta parantuneille potilaille jaetaan viruksesta voittoa julistavia rintamerkkejä. Muun muassa kolumnisti Ilja Klišin on esitellyt sosiaalisessa mediassa "Me voitimme koronaviruksen" -merkkejä.

– Mutta onko virus tietoinen tästä? Klišin kysyy Twitter-tilillään.

Venäjän koronatilastojen mukaan epidemiatilanne on edelleen vakava.

Maassa raportoidaan päivittäin reilusti yli 8 000 uutta tartuntaa. Eilen torstaina kerrottiin, että koronavirus on havaittu jo puolella miljoonalla venäläisellä.

Moskova yllätti koronarajoitusten purkamisella

Tiukkoja koronatoimia aiemmin kannattanut Moskovan pormestari Sergei Sobjanin yllätti kaupunkilaiset, kun hän maanantaina ilmoitti rajoitusten nopeasta purkamisesta.

Moskovalaisia koskeneet tiukat kotikaranteenirajoitukset ja niitä valvonut sähköinen lupajärjestelmä poistettiin käytöstä. Myös esimerkiksi parturit ja kauneushoitolat saivat aloittaa heti toimintansa.

Suurimmasta osasta muitakin rajoituksia tullaan luopumaan lähiviikkoina.

Nimettömien virkamieslähteiden mukaan Kreml painosti Sobjaninia luopumaan rajoituksista suunniteltua aiemmin, jotta ihmiset voisivat hengähtää ennen heinäkuun vaihteessa järjestettävää kansanäänestystä perustuslakiuudistuksesta. Uudistus mahdollistaa Vladimir Putinin jatkon presidenttinä.

Lue lisää: Korona teki Putinista bunkkerissa piileskelevän papan, jonka suosio rapautuu

Myös taloussanomalehti Vedomost huomauttaa, että rajoitusten purun taustalla ovat enemminkin poliittiset kuin terveydelliset syyt.

– Vallanpitäjät pyrkivät poistamaan eristämistoimien aiheuttamaa ärtymystä kansalaisissa ennen voitonpäivän sotilasparaatia ja perustuslakiuudistuksista äänestämistä, lehden pääkirjoituksessa todetaan.

Rajoitusten purkua saattoi vauhdittaa myös se, että moskovalaiset alkoivat entistä avoimemmin jättää noudattamatta määräyksiä ja niiden säilyttäminen olisi murentanut hallinnon arvovaltaa.

Asiantuntijat varoittavat tulosten väärentämisestä

Seitsenpäiväinen kansanäänestys perustuslakiuudistuksesta alkaa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Päivää aiemmin Moskovassa järjestetään mahtipontinen sotilasparaati natsi-Saksan kukistamisen 75-vuotisjuhlan kunniaksi.

Perustuslakiäänestyksen merkitys on ennen kaikkea symbolinen. Sen tavoitteena on näyttää kansan tuki jo muuten hyväksytylle uudistukselle.

– Karanteenirajoituksista luovuttiin yllättäen ja ihmisten mieliala saatiin kohotettua. Tämän kannustamana kansa saadaan ääniuurnille – ja vaikkei saataisikaan, niin äänestystulos on jo tiedossa, moskovalainen Emil Talybov sanoo.

Kansanäänestys pidetään koronaepidemiaan vedoten monin erityistoimin. Laajamittainen kotiäänestys sallitaan, äänestäjien ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttään aiempaan tapaan ja vaalitarkkailijoita ennakkovalintaa kiristetään.

Muun muassa vaaleja tarkkaileva kansalaisjärjestö Golos on varoittanut, että poikkeukselliset äänestysjärjestelyt mahdollistavat tulosten laajamittaisen väärentämisen.

Lue tästä Ylen uusimmat tiedot koronaviruksesta