Satakunnassa on todettu ensimmäinen uusi koronatapaus kuuteen viikkoon. Edellinen koronatapaus oli huhtikuun lopulta.

Tartunnan saanut henkilö on sairaalahoidossa. Satasairaalan infektioyksikkö ja Porin kaupunki ovat jäljittäneet altistuneita henkilöitä.

Todetun tartunnan lähde ei ole vielä tiedossa ja sitä selvitetään laajalla testauksella.

– Tapaus on hyvä muistutus siitä, että COVID-19-infektiota saattaa olla liikkeellä myös Satakunnassa. On erittäin tärkeää, että kaikki lievästikin oireilevat hakeutuvat testiin. On myös tärkeää edelleen huolehtia asianmukaisista hygieniatoimista ja turvaväleistä. Tavoitteena on pitää epidemia sammutettuna Satakunnassa, ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoo.

Satasairaala kertoo, että maakunnassa on nyt todettu 54 koronatapausta. Viime viikolla THL:n tilastoihin ilmestynyt uusi koronatapaus oli virheellinen tieto.