Kesätyöntekijä Joonatan Berg seuraa kirkas kasvosuojus silmiensä edessä, kuinka keinukarusellin istuimet pyörivät ilmassa. Laitteen kyydissä on viisi lasta. Kouvolan Tykkimäen huvipuisto on ollut auki kahden tunnin ajan.

– Karusellissa on käytössä vain osa penkeistä. Näin on varmistettu, että turvavälit säilyvät. Laitteeseen jonottaville ihmisille olen käynyt vähän sanomassa turvavälistä, Berg kertoo.

Berg on ensimmäistä kertaa kesätöissä huvipuistossa. Nuoren miehen kasvoja peittää maski.

– Kesä olisi varmasti erikoinen ilman tätä maskiakin, Berg naurahtaa.

Tykkimäellä kausi alkaa nyt noin kuukautta normaalia ajankohtaa myöhemmin. Huvipuiston toimitusjohtajan Sakari Pasasen mukaan kevät on ollut jännittävä.

– 20 kaudenavausta on takana. Koronaviruksen vuoksi tämä avauspäivä oli kaikista jännittävin.

Viranomaiset eivät ole ilmoittaneet tarkkaa ohjetta sille, kuinka paljon ihmisiä saa huvipuistoalueelle ottaa. Aluehallintovirasto on linjannut, että huvipuistot eivät ole yleisötapahtumia vaan pysyväisluontoisia tiloja, joihin ei ole suoria rajoituksia.

Asiakasturvallisuudesta huolehtiminen on huvipuiston vastuulla.

Lue lisää: Jipii! Huvipuistokesää ei ole sittenkään peruttu – “Onko porttien takana avauspäivänä yksi vai parisataa ihmistä”, pohtii yrittäjä

Kesän aikana Tykkimäkeen otetaan maksimissaan päivän aikana noin 5 000 ihmistä. Pasanen sanoo, että ensimmäisten päivien aikana vieraita otetaan vastaan vielä selvästi vähemmän turvallisuussyistä.

– Otamme sisään noin 2000–3000 ihmistä. Näin voidaan helpommin seurata, miten turvavälien noudattaminen sujuu, Pasanen sanoo.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi huvipuistossa seurataan tehostetusti turvavälien noudattamista puistoalueella ja huvipuistolaitteissa.

– Turvavälejä seuraavat järjestyksenvalvojat ja muu henkilökunta. Seurueet ja perheet saavat luonnollisesti liikkua puistoalueella yhdessä, Pasanen sanoo.

Turvavälien lisäksi käsien puhdistuspisteitä on lisätty.

Tykkimäki on Suomen kolmanneksi suurin huvipuisto. Isommat puistot eli Helsingin Linnanmäki ja Tampereen Särkänniemi avataan tulevana viikonloppuna.

Turkulaiset Eveliina Rounas ja Sari Rosenqvist ovat kesälomareissulla. Rounas kertoo, että huvipuistoreissu on yksi kesän kohokohdista. Hän kertoo olevansa varovainen.

– Pitää vähän varoa, ettei kauheasti koske mihinkään. Silti on kivaa huvitella, Rounas sanoo.

– Ei ole kauheasti ollut korona mielessä. Tietysti käytän käsidesiä, mutta muuten olen viihteellä ja hyvällä mielellä liikkeellä, Rosenqvist jatkaa.

Kesätyöntekijä Sara Hanski kertoo, että Tykkimäen peliluolassa ei ole vielä käynyt vieraita testaamassa heittotarkkuutta.

Heittopelipaikan hygieniaa pidetään yllä käsidesillä. Kädet tulee puhdistaa ennen heittoja.

Hanski on Tykkimäellä kesätöissä toista kertaa.

– Odotan samanlaista kesää kuin viime vuonna. Tänä kesänä olemme vähän tarkempia asiakkaiden turvallisuuden vuoksi. Toivottavasti on yhtä kivaa kuin viime vuonna ja huvittelijoita tulisi paljon, Hanski sanoo.

Lahtelaiset Petri ja Topias Orava nousevat pois polkulaitteesta.

– Tällä kertaa taisi käydä niin, että isä joutui polkemaan enemmän kuin poika, Petri Orava naurahtaa.

Orava kertoo, että koronatoimet näkyvät huvipuistossa asiakkaille.

– Käsidesiä on tarjolla joka paikassa. Turvaväleistä on myös muistuteltu.

Poikkeusolosuhteet ovat vaikuttaneet Petri Oravan kesälomasuunnitelmiin.

– Oli tarkoitus käydä porukalla kylpylässä, mutta koronatilanteen vuoksi emme menneet. Nyt on kesälomani viimeinen viikko. On mukavaa, että päästiin tänne.