EU:n valtiovarainministerit keskustelivat tiistai-iltana ensimmäistä kertaa suunnitelmista, joilla EU:hun perustettaisiin erityinen 750 miljardin euron elpymisrahaston varsinaisen EU-budjetin yhteyteen.
Komissio esitteli videokokouksessa elpymissuunnitelmansa, jonka jälkeen talousministerit kertoivat siitä näkemyksiään.
Aiheesta lisää: EU-komissio esittää 750 miljardin euron jälleenrakennusrahastoa – "Nyt on Euroopan hetki näyttää"
Mukana oli myös yksi ensikertalainen. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen osallistui kokoukseen ensimmäisenä työpäivänään.
Selkänojaa hänelle antoi se, että ministereillä on etäkokouksissa tukenaan useita avustajia ja EU-esikunta Brysselissä. Jo ennen tiistain kokousta tiedettiin myös, että konkreettisia päätöksiä tekevät vasta valtioiden ja hallitusten johtajat juhannuksen etähuippukokouksessaan.
Lisäksi Vanhanen seurasi EU-asioita myös viime vaalikaudella eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana. Hän oli pääministeri ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja 2006, jolloin Suomi oli EU:n puheenjohtajamaa.
"Rakentava ja analyyttinen keskustelu"
Vanhasen mukaan keskustelu elpymisrahastosta oli rakentava ja analyyttinen – eivätkä jäsenmaiden väliset mielipide-erotkaan olleet räikeitä.
– Havainto ulkopuolelta tulleena oli se, että kun julkisuuden kautta on arvioinut [jäsenmaiden kantojen] eroja, niin neuvottelujen eri päät eivät olleet mielestäni niin kaukana toisistaan kuin julkisuudesta olisi saattanut päätellä, Vanhanen arvioi tiedotustilaisuudessa kokouksen jälkeen.
Vanhanen ei kuitenkaan halunnut avata neuvotteluasemia tarkemmin.
– Kaikille on selvää se, että epidemian aiheuttamassa taloustaantumassa tarvitaan paitsi kansallisen tason myös Eurooppa-tason elvytystoimia.
Lue lisää: Hallitus sopi kannastaan EU:n 750 miljardin euron koronaelvytyspakettiin: Komission ehdotus ei sellaisenaan Suomen hyväksyttävissä
Vanhanen kertoi korostaneensa kokouksessa, että epidemian tarkkoja vaikutuksia eri maihin ei vielä tiedetä.
– Tässä vaiheessa on liian vaikea arvioida, millä tavalla tämä kriisi on osunut taloudellisesti eri maihin.
Moni asia jakaa jäsenmaita
Komission elpymissuunnitelman perusta on uusi seitsenvuotinen (2021–2027) budjetti, jonka koko olisi 1 100 miljardia euroa.
Eripuraa jäsenmaiden välillä aiheuttaa 750 miljardin euron elpymisväline, joka luotaisiin budjetin yhteyteen. Komissio saisi oikeuden lainata unionin nimissä tuon verran rahaa kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta. EU alkaisi ottaa ensimmäistä kertaa suuria määriä yhteistä velkaa.
Erimielisiä jäsenmaat ovat myös siitä, että osa tuesta olisi ilmaista eli sellaista, että sitä ei tarvitsisi maksaa takaisin.
Jälleenrakennussuunnitelmaa ovat kiitelleet Italian, Espanjan ja Kreikan poliittiset johtajat. Nämä maat hyötyisivät rahoista eniten.
Häviäjiin itsensä lukevat etenkin Hollanti, Ruotsi, Itävalta ja Tanska, mutta ne eivät ole ainoita. Myös esimerkiksi Unkari, Tšekki ja Belgia katsovat, että ne eivät hyödy rahastosta riittävästi.
Suomen hallitus on asettanut rahastolle tiukkoja reunaehtoja. Rahaston kokoa tulee sen mielestä pienentää ja tukien tulisi koostua enemmän lainarahasta kuin avustuksista.
Vanhasen mielestä rahaston käyttöaika on liian pitkä, jos tarkoitus on elvyttää taloutta. Nykysuunnistelmissa sieltä saisi tukea vielä neljän vuoden kuluttua.
– Elvytyksen pitäisi olla ajallisesti nopeampaa, jotta sen elvytyselementti korostuu. Jos halutaan elvytysvaikutusta, niin sen vuoden, jolloin toimenpiteitä tehdään, pitäisi olla tässä lähellä.
Heinäkuussa on suuri finaali
Jäsenmaiden taistelu jatkuu vielä viikkoja jollei kuukausia. Lisäksi suunnitelmat pitää hyväksyä useimpien EU-maiden kansallisissa parlamenteissa.
Väännön on määrä huipentua heinäkuun lopulla, jolloin pääministerit ja presidentit tapaavat ensimmäistä kertaa koronakriisin puhkeamisen jälkeen fyysisesti Brysselissä.
Naamatusten tapaaminen on tärkeää yksimielisyyden saavuttamiseksi. EU-kokemus osoittaa, että tärkeissä ja vaikeissa päätöksissä tarvitaan vähintään yksi pitkä neuvotteluyö suljettujen ovien takana.
Fyysisessä kokouksessa on myös helpompi jakautua erikokoisiin ryhmiin neuvottelemaan.
Aiheesta lisää:
EU:n elvytysrahastosta kertyisi jokaiselle suomalaiselle 2 400 euroa vastuita – yhteissumma on hävittäjäkaupan luokkaa
Saako Suomi ilmaista rahaa vai joutuuko se maksajaksi? 8 kysymystä ja vastausta EU-komission uudesta miljardipaketista
Eduskunnassa käytiin kiivas keskustelu EU:n isosta elvytyspaketista – oppositio kävi jo etukäteen kuumana, kun hallituksen kantaa ei kuulunut
Tutkijan mukaan EU:n elvytystä tarvitaan, koska jäsenmaat pelastaisivat vain omia yhtiöitään – yhteisvelka on käänteentekevä