Sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa pitkään vellonut keskustelu luottamuksesta jatkuu ja saa uusia sävyjä. Hallituksen toinen varapuheenjohtaja Tomi Kivelä jätti tiistaina esityksen siitä, että hallitus päättäisi teettää toimikaudeltaan erityistilintarkastuksen.

Kivelän mukaan luottamuksen palauttaminen virkamiesjohtoon ja hallituksen päätöksentekokykyyn vaatii välittömiä toimia.

Lisäksi hän esittää, että Kokkotyösäätiöltä hankittavat palvelut on kilpailutettava ja aiemmista palveluista on tehtävä hallitukselle yhteenveto. Hänen mukaansa Kokkotyösäätiön työllisyyspalvelut on hankittu vastoin ohjeita.

Myös teknisen johtajan tekemät hankintapäätökset pitää esityksen mukaan tarkistaa, ja asialle on laitettava ulkopuolinen, riippumaton tarkastaja.

Kivelän esitykset menevät virkamiesvalmisteluun ja tulevat sieltä aikanaan hallitukseen pykälänä.

Esityksen takana ovat tekstin mukaan perussuomalaiset. Hallituksen puheenjohtajalle Veikko Laitilalle kyseessä on hänen hallitushistoriansa ensimmäinen kerta, kun esityksiä tuodaan puolueen nimissä. Valtuutetut edustavat Soitessa ensisijaisesti kuntiaan. Valtuusto puolestaan valitsee hallituksen jäsenet.

Hallitus kokoontui tiistaina avaamaan tilinpäätöstä, jonka valtuusto viime viikon myrskyisässä kokouksessa palautti uuteen valmisteluun. Tuolloin valtuustossa nostettiin esiin kahdenkin valiokunnan perustaminen. Niistä järeämpi voisi mittauttaa luottamuksen käytännössä.

Soiten hallinto voi joutua puntariin – tilapäinen valiokunta voisi jopa mittauttaa hallituksen ja toimitusjohtajan luottamuksen

Tiistaina kokoontunut hallitus teki tilinpäätökseen lähinnä teknisiä korjauksia, lisäksi asiaa avattiin muutaman sivun verran vastauksena valtuutettujen tiedontarpeelle.

Valtuusto kokoontuu vielä juhannuksen jälkeen.