Keskustan kansanedustajasta Anu Vehviläisestä on tulossa ensimmäinen pohjoiskarjalainen puhemies.
Joensuulainen Vehviläinen on keskustan eduskuntaryhmän ehdokas eduskunnan puhemieheksi. Ryhmä esittää Vehviläistä tehtävään yksimielisesti.
56-vuotias Anu Vehviläinen on kokenut poliitikko.
Savo-Karjalan vaalipiiriä edustava Vehviläinen istuu eduskunnassa kuudetta kauttaan. Ensimmäisen kerran hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1995.
Tällä vaalikaudella hän on toiminut eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana.
Aiemmin Vehviläinen on ollut kunta- ja uudistusministerinä Juha Sipilän hallituksessa sekä liikenneministerinä Mari Kiviniemen ja Matti Vanhasen hallituksissa.
Puhemies valitaan tiistaina kello 14 alkavassa eduskunnan täysistunnossa.
Puhemies vaihtuu, koska keskustan Matti Vanhanen siirtyy valtiovarainministeriksi.
Pohjois-Karjalasta kokoomuksen joensuulainen kansanedustaja Pekka Ravi ja SDP:n lieksalainen kansanedustaja Kerttu Törnqvist ovat toimineet aiemmin varapuhemiehinä.