Oulun yliopistollisen sairaalan hoitojonoja on tarkoitus lyhentää kesän aikana. Sairaalan toimintaa pyritään kesällä ylläpitämään normaalia kesää hieman suuremmassa mittakaavassa.

Oysin johtajaylilääkäri Juha Korpelaisen mukaan koronaepidemia aiheutti notkahduksen leikkaustoiminnan ja vastaanottokäyntien lukumääriin. Esimerkiksi tekonivelleikkausten osalta hoitojono on jo kasvanut useilla kymmenillä potilailla ja määrän pelätään olevan jopa pari sataa enemmän kesälomien jälkeen.

– Alkuvuodesta olimme juuri päässeet lyhentämään hoitojonoja ja tilanne näytti hyvältä. Esimerkiksi tekonivelleikkausten kohdalla hoitojono on kasvanut huhtikuun neljästä sadasta 480 potilaaseen ja elokuussa jono voi olla jo 600 potilasta kesälomista johtuen, Korpelainen kertoo tiedotteessa.

Pohjois-Pohjanmaalla koronatartuntojen lukumäärä on ollut jo pitkään lähes muuttumaton ja viikoittain tulee satunnaisia positiivisia testituloksia.Tällä hetkellä maakunnassa on todettu 133 tartuntaa. Uudet tapaukset ovat liittyneet pääsääntöisesti jo tiedossa oleviin tartuntaketjuihin.

Koronavalmius sairaalassa säilytetään ja turvallinen asiointi huomioidaan, vaikka koronatoimia osin puretaankin.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi(siirryt toiseen palveluun)(siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!