Tampereen kaupunki valmistautuu taloudellisesti tiukkaan ensi vuoteen. Talouden tiukkuus ei ole Tampereella uutinen, sillä taloutta on tasapainotettu jo.

Menojen kasvun ja tulojen tippumisen kokoluokka sen sijaan on suuri. Se kävi selväksi, kun pormestari Lauri Lyly esitteli maanantaina talouslukuja. Ensi vuoden budjettia aletaan valmistella 132 miljoonan euron alijäämän pohjalta.

Tilanne on koronan takia poikkeuksellinen emeritusprofessori Pentti Meklinin mukaan. Ilman koronaa kunnilla olisi voinut mennä jopa ennakoitua paremmin.

Korona on vaikuttanut ja vaikuttaa talouteen montaa kautta. Se on jo tiedossa, että ihmiset tarvitsevat tavallista enemmän esimerkiksi psyykkistä apua ja sosiaalipalveluja. Myös fyysisen terveyspuolen kulut ovat kasvaneet reilusti jo tänä vuonna.

Sote-puolelta kertyykin Tampereella miinusta ensi vuonna yli 50 miljoonaa enemmän, kun verrataan vuoden 2020 budjettiin. Meklin ei kuitenkaan leikkaisi terveydestä.

– 90-luvun laman seuraukset tulevat mieleeni. Silloin leikattiin kasvatus- ja koulutuspuolelta ja supistettiin terveydenhuoltoa. Vieläkin kannetaan niitä seurauksia. Terveys ja koulutuspuolella niin hyödyt kuin tappiot tulevat tulevaisuudessa. Niistä ei kannattaisi poikkeustilanteessa leikata, Meklin toteaa.

Valtion tuki kohtelisi kansalaisia yhdenvertaisemmin

Paljoa ei voi kunnissa tehdä. Suurimmassa osassa on jo tarkat talousohjelmat. Niitä kannattaa Meklinin mukaan noudattaa. Korona ei ole mielestä kuntien asia, vaan valtion ja EU:n.

Valtion koronatuet paikkaavat Tampereen kuluvaa vuotta niin, että alijäämäksi jää noin 30 miljoonaa euroa. Ensi vuoden rahat selviävät valtion budjettiriihessä. Meklin uskoo, että tukea tulee, sillä kyse on myös yhdenvertaisuudesta.

– Valtio voi kohdella kansalaisia yhdenvertaisesti. Jos päätökset ja vastuu menevät kunnille, erot voivat olla suuret. Se ei sovi Suomen hallinnon korkeimpiin periaatteisiin.