Lapin keskustalaiset kansanedustajat Markus Lohi ja Mikko Kärnä pitävät Matti Vanhasen valintaa valtiovarainministeriksi hyvänä asiana Lapin ja koko Suomen kannalta. Keskusta nimesi Vanhasen tehtävästä eronneen Katri Kulmunin tilalle ja hallitus käsittelee valinnan huomenna tiistaina.

Markus Lohen mielestä Vanhanen on erinomainen valinta tehtävään.

– Ajattelen valintaa koko Suomen kannalta Suomen hankalassa tilanteessa ja hän on aivan erinomainen valinta. Hänellä on kokemusta, taitoa ja näkemystä ja hän tuo vakautta hallitukseen. Elämme poikkeuksellisia aikoja ja silloin tarvitaan Matti Vanhasen kaltaista henkilöä, joka tuo turvallisuuden tunnetta ja vakautta.

Lähestulkoon samoja sanamuotoja käyttää myös Kärnä.

– Hän tuo hallitukseen sellaista vakauttavaa voimaa, jota nimenomaisesti tarvitaan ja tuo vakautta myös keskustan tilanteeseen. Katson, että tässä tilanteessa Vanhanen oli paras valinta, mitä pystyttiin isänmaan kannalta tekemään, Mikko Kärnä sanoo.

Kulmunin eron myötä Lappi menetti oman ministerin valtakunnan johtotehtävissä hallituksessa. Uusi valtiovarainministeri ei näyttäisi Kärnän ja Lohen mielestä olevan mitenkään huono korvaaja siinäkään mielessä.

– Matti Vanhanen on Lapin ystävä ja olen varma, että myös Lapin asiat hoituvat ja ovat lähellä hänen sydäntään, Kärnä sanoo.

– Luotan vahvasti, että pystymme hyvin hoitamaan Lapin asioita hänen kanssaan, Lohi sanoo.

Eivät lähde puheenjohtajakisaan

Matti Vanhanen ei ensi alkuun ollut lainkaan halukas ottamaan valtiovarainministerin tehtävää hoitaakseen. Suostuttelu kuitenkin auttoi.

– Minulle jäi sellainen kuva, että häntä piti vähän suostutella, mutta hän on vastuun kantaja, Markus Lohi sanoo

– Arvostan suunnattomasti sitä, että hän laittoi nyt isänmaan ja puolueen edun oman etunsa edelle ja otti tämän salkun vastaan, se oli hieno ja arvokas teko, Mikko Kärnä sanoo.

Kumpikaan heistä ei usko, että Matti Vanhasta nähdään kisaamassa Keskustan puheenjohtajan paikasta.

– Katsotaan minkälainen tilanne meillä syksyllä on, tuleeko sinne Katrille vastaehdokkaita. Mutta sitä en pidä todennäköisenä, että Matti Vanhanen olisi tällaiseen tehtävään enää pyrkimässä, kansanedustaja Mikko Kärnä sanoo.

– Matti ei entisenä puheenjohtajana ole sitä paikkaa tavoittelemassa, vakuuttaa kansanedustaja Markus Lohi.

Eikä hän ole itsekään.

– Tässä tilanteessa en ole käytettävissä puolueen puheenjohtajan tehtäviin, Markus Lohi sanoo.

Kärnäkään ei puolueen puheenjohtajaksi halaja.

– Olen ilmoittanut, että en ole tavoittelemassa Keskustan puheenjohtajuutta, varapuheenjohtajan tehtävää voin jossakin vaiheessa harkita, Mikko Kärnä sanoo.

Lue myös:

Kulmunin ero järkytti keskustaväen – Lapin piirin puheenjohtaja: "Katri kantaa nyt raskaan taakan"