Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto on valinnut uudeksi maakuntajohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri Satu Sikasen.

Sikanen työskentelee parhaillaan Etelä-Karjalan liiton aluekehitysjohtajana.

Etelä-Karjalan maakuntavaltuusto valitsi uuden maakuntajohtajan lyhyen keskustelun jälkeen. Valinta oli yksimielinen.

Vastakkain loppumetreillä olivat Etelä-Karjalan liiton aluekehitysjohtaja Satu Sikanen ja kuopiolainen lääkäri Antti Kivelä.

Nykyinen maakuntajohtaja Matti Viialainen jää eläkkeelle syyskuun alussa.

Esimerkiksi Sosiaalidemokraatit ja Kokoomus ilmoittivat tukevansa Sikasen valintaa.

Maakuntajohtajaksi haastateltiin viittä hakijaa, joista Sikanen ja Kivelä etenivät kärkikaksikoksi.

"Enemmän menestyksen eväitä kuin monessa muussa maakunnassa"

Sikanen sanoi kiitospuheessaan tietävänsä, ettei hänen tehtävänsä ole helppo. Hän aikoo hoitaa sitä suurella sydämellä.

– Maakunnassamme on enemmän menestyksen eväitä kuin monessa muussa maakunnassa, Sikanen sanoo.

Sikanen kiitteli edeltäjäänsä Matti Viialaista siitä, että tämä on kyennyt ottamaan haltuunsa suuria asiakokonaisuuksia jättämättä huomiotta pienempiäkään asioita.

Viialainen sanoi kiitospuheessaan, että Sikasen valinta ei ollut riski, koska tämä tuntee toimintakentän jo entuudestaan. Sikanen on ollut Viialaisen varahenkilö.

Virkaan valittavalta edellytettiin esimerkiksi ylempää korkeakoulututkintoa sekä maakunnan liiton toimialaan kuuluvien tehtävien hyvää tuntemusta.