Keski-Suomessa on todettu tähän mennessä 135 koronavirustartuntaa, kertoo terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronakartta.

Perjantain jälkeen uusia tartuntoja on Keski-Suomessa kirjattu yksi. Tartunnoista valtaosa on todettu Jyväskylässä yhtensä 107 tapausta, Jämsässä ja Muuramessa testein vahvistettuja tartuntoja on molemmissa 10 ja Äänekoskella 7. THL ei julkista kuntia, joissa tartuntoja on alle 5

Koronavirustestejä on keski-suomessa tehty yli 5400.

Koronatestausten määrä on kevään huippuluvuista laskenut huomattavasti. Johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan vielä toukokuun alussa Keski-Suomen julkisessa terveydenhuollossa testattiin noin sata ihmistä päivässä, nyt määrä on pari-kolmekymmentä ihmistä päivässä.

Sairaanhoitopiirin tiedottaa jatkossa koronavirukseen liittyvistä asioista tarpeen mukaan. Koronavirustilannetta voi seurata myös THL:n koronkartasta osoittesta thl.fi.

Koronasta koituu edelleen kuluja, vaikka epidemia laantunut

Koronaepidemian hoito aiheuttaa miljoonakulut sairaanhoitopiireille.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri laskee, että koronasta koituu tänä vuonna yli yhdeksän miljoonan euron lasku, ja maksettavaa on vielä ensi vuonnakin.

Koronakulut nousevat yhteensä yli kymmenen miljoonan euron, toteaa sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Tällä hetkellä menoja aiheutuu enää lähinnä COVID 19 -näytteenotosta. Keski-Suomessakin ollaan myös valmiudessa ottaa koronatoimet nopeasti uudelleen käyttöön, jos edessä on uusi epidemia-aalto.