Kun koronakriisi alkoi alkuvuonna sulkea yhteiskuntia, vaikutukset näkyivät heti taloudessa.
Kaupankäynti tyrehtyi, ihmisiä jäi työttömäksi ja valtiot unohtivat talousarvionsa ja ottivat lisää velkaa.
Myös osakkeiden arvo romahti, ja pörssi sukelsi nopeasti pohjalukemiin. Kolmen kuukauden jälkeen kurssit ovat kuitenkin yllättäen nousseet jo entisiin lukemiin.
Lue lisää: Wall Streetin kurssit reipastuivat viikon lopussa pienelle plussalle
Alla olevassa grafiikassa on kuvattu Yhdysvaltain 500 suurimman pörssiyhtiön osakkeiden arvon kehitystä puolen vuoden aikana. Taulukko mukailee hyvin myös Euroopan ja Aasian pörssien tilannetta.
"Korona tuli ja meni"
Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi nostaa esille kolme tekijää, jotka ovat mahdollistaneet osakekurssien nousun.
Keskuspankit ovat tehneet suuria tukiostoja, yksittäiset valtiot ovat tukeneet yrityksiä monin tavoin ja koronan tartuntatilastot ovat laskemaan päin.
– Markkinoilla on nyt sellainen fiilis, että korona tuli ja meni. Ja jos toinen aalto tulisikin, siihen osattaisiin varautua paremmin eikä yhteiskuntia tarvitsisi sulkea, Paasi sanoo.
Paasin mukaan tulevaisuuden suhteen on vaikea sanoa mitään varmaa, sillä epävarmuustekijöitä on ilmassa tavallista enemmän.
– Vuoden toinen kvartaali tulee olemaan huono, ja jos tartuntaluvut ovat nousussa ja yhteiskuntia mahdollisesti aletaan sulkemaan uudelleen, niin sitten pörssi kyllä lähtee laskuun.
Nousu ei ole ikuista
Keskinäisen työeläkeyhtiön Varman varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä muistuttaa, että koronakriisi koettelee talouksia kaikkialla.
– Kaikesta elvytyksestä huolimatta maailmantalouteen on tullut lommo, ja se lommo on pysyvä, Rytsölä sanoo.
Pörssikurssien rivakka nousu talousvaikeuksienkin alla on jossakin määrin arvoitus myös alan ammattilaiselle.
– Olen sitä kyllä ihmetellyt itsekin. Mutta jossakin vaiheessa pörssi tulee reagoimaan myös reaalitalouden muutoksiin. Pidemmällä aikavälillä niillä on omanlaisensa yhteys.
Suomessakin on tällä hetkellä yli 870 000 osakkeenomistajaa, jotka ottaisivat mieluusti vastaan vinkkejä siitä, miten rahat tulisi sijoittaa.
– Markkinat katsovat aina eteenpäin. Nyt on välitilanne, eikä kukaan pysty varmasti sanomaan, mille tasolle markkinat palautuvat, Rytsölä sanoo.
Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka.
Lue lisää:
Toukokuu alkoi Wall Streetillä synkkänä – huhtikuussa oli vahvasti nousupainotteinen
Koronapelosta kärsivät pörssit sulkivat Yhdysvalloissa laskussa – myös Helsingin pörssi sukeltanut