THL:n koronaluvuissa on ollut torstaina Satakuntaa koskeva virhe.
Laitoksen taulukoiden mukaan Satakunnasta olisi löytynyt uusi koronatartunta eli tartuntoja olisi 54 kappaletta. Satasairaalan mukaan maakunnan edellinen tartunta on kuitenkin huhtikuulta ja tapausmäärä on yhä 53.
Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä kertoo, että Satasairaalassa on käyty potilastiedot tarkasti läpi ja selvitetty, ettei uusia tapauksia ole ilmennyt myöskään muissa maakunnissa oleskeleville satakuntalaisille.
Vanha virhe kummittelee
Virhe on saanut todennäköisesti alkunsa jo kuukausi sitten. Tuolloin Satakunnasta lähti THL:lle tieto koronatartunnasta, joka myöhemmin kuitenkin paljastui vääräksi hälytykseksi.
Jostain syystä vääräksi osoittautunut tartuntatieto on nyt päätynyt tilastoihin.
Uusitalo-Seppälän mukaan sairaanhoitopiiri on ilmoittanut virheellisestä tiedosta THL:lle ja pyytänyt korjaamaan tiedon.
Ei syytä juhlaan vaikka tilanne on hyvä
Ylilääkärin mukaan Satakunnassa koronatilanne on tällä hetkellä hyvä. Hän toivoo ihmisiltä kuitenkin vastuullista käyttäytymistä ja ohjeiden noudattamista.
– Voimme olla toiveikkaita, mutta varuillaan on yhä oltava. Koronatartunnat voivat lähteä uuteen kasvuun, jos alamme käyttäytyä huolettomasti, Uusitalo-Seppälä muistuttaa.