Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoo, että Ruotsin olisi pitänyt aiemmin ottaa käyttöön useampia keinoja koronapandemian pysäyttämiseksi, kertoo Ruotsin radio.

Tegnell puhui asiasta Radio Ekotin haastattelussa.

– Mielestäni siinä on selvästi parannettavaa, mitä olemme tehneet Ruotsissa, Tegnell sanoi Ruotsin radion mukaan.

Tegnell ei silti muuttaisi Ruotsin valitsemaa koronalinjaa.

– On asioita, joita olisimme voineet tehdä paremmin. Silti Ruotsi on mielestäni valinnut pääosin oikean tien, Tegnell sanoo Dagens Nyheter -lehdelle (tämä sisältö on maksumuurin takana).

Tegnellin mukaan Ruotsin olisi esimerkiksi pitänyt aloittaa sairaiden vanhusten testaaminen nopeammin.

Monissa Euroopan maissa uusien koronakuolemien määrä on kääntynyt laskuun jo jokin aika sitten. Ruotsissa viruksen aiheuttamaan tautiin kuolee edelleen lähes 50 ihmistä vuorokaudessa. Yhteensä yli 4 000 ihmistä on kuollut koronavirukseen liittyen Ruotsissa.

Lue lisää: Ruotsin koronalinjan keulakuvan kasvot on ikuistettu ihailijoiden käsivarsiin– Anders Tegnell Ylelle: "Voisimme vertailla tatuointeja Mika Salmisen kanssa"

Ruotsin radion mukaan korkea uhrimäärä Ruotsissa on saanut Tegnellin arvioimaan uudelleen maan koronatoimia. Hän ei kuitenkaan vielä osaa sanoa, mitä tarkalleen ottaen olisi pitänyt tehdä toisin.

Valtionepidemiologi sanoi, että muut maat sulkivat monia toimintoja kerralla. Hänen mielestään ongelmana siinä oli, että nyt ei tiedetä, millä keinoilla on ollut paras vaikutus viruksen leviämisen torjunnassa.

– Ehkä saamme sen nyt selville, kun rajoituksia puretaan yksi kerrallaan. Ehkä opimme jotain siitä, mitä voitaisiin tehdä ilman täysiä sulkutoimia.

Lisää aiheesta:

EU:n tartuntatautivirasto: Laumasuojaa ei saavuteta missään päin maailmaa ainakaan ennen syksyä 2021

Pasi oli 10 päivää sairaalassa, Maija sairasti kotona ja Johanin äiti kuoli koronaan – sadat suomalaiset ovat todennäköisesti sairastuneet Ruotsissa