Tänään maanantaina moni paikka avasi ovensa noin kahden kuukauden kiinni olon jälkeen, kun koronarajoituksia lievennetään. Muun muassa ravintolat, kirjastot ja museot avautuvat, mutta tietyillä rajoituksilla: esimerkiksi ravintolan sisällä asiakasmäärä pitää vähentää puoleen normaalista.
Oulun torilla otettiin terassien aikaiseminen tyytyväisena vastaan. Kempeläinen Sirpa Hyppönen oli saapunut paikalle tyttärensä kanssa.
– Heti kymmenen yli yhdeksän tultiin tänne tukemaan yrittäjää ja työntekijöitä, jotka pääsivät vihdoin töihin, kertoo Hyppönen.
Oululainen Sirpa Spårman istui naapuripöydässä tyytyväisin mielin.
– Päällimmäinen ajatus on tällä hetkellä, että ihan kiva kun pääsee vähän käymään muuallakin kun kotona. Ihana ilma sattui vielä tälle päivälle niin mikäpä tässä ollessa, kertoo Spårman.
Myös hotellit avaavat jälleen oviaan kevään koronasulkujen jälkeen. Osa Oulun ja Pohjois-Pohjanmaan hotelleista on ollut auki kevään aikana koronatilanteesta huolimatta.
Lisäksi kokoontumisrajoitus nousee 50 henkilöön, ja kotimaassa voi jälleen matkustaa, kunhan noudattaa koronavirukseen liittyviä terveys- ja turvallisuusohjeita.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!