Porissa kuten muuallakin Suomessa päivähoidon kevätperinteissä on tänä vuonna isoja muutoksia. Kevätjuhlia ei järjestetä eikä koulutielle lähteville eskareille jaeta perinteiseen tapaan kukkia.
– Halailut ja kättelyt jätämme tietysti väliin koronaohjeistuksen vuoksi, Porin varhaiskasvatusyksikön päällikkö Ritva Välimäki sanoo.
Eskareita muistetaan todistuksilla. Ne lähetetään tarvittaessa kotiin, jos lapsi ei ole ollut enää varhaiskasvatuksessa koronan takia.
Lasten määrä kasvanut
Tällä viikolla lapsia on ollut Porin kaupungin päiväkodeissa noin 1 400.
Määrä on noussut hieman viime viikon alussa kerrotuista tiedoista, mutta edelleen lapsia on vähemmän kuin normaalisti. Normaalimäärä on noin 2 500.
Välimäki arvioi, että lapsia on heinäkuussa hoidossa joko saman verran tai vähän enemmän kuin viime vuonna. Osa vanhemmista on yhä epävarmoja kesän töistään. Päiväkoteja on tänä kesänä auki 12 eli neljä enemmän kuin viime kesänä.