Sairaalat jatkavat vierailuja koskevia rajoituksia kesäkuussakin. Vierailurajoitukset ovat voimassa toistaiseksi Vaasan ja Seinäjoen keskussairaaloissa.
Vaikka tautitilanne on rauhallinen, riski on kuitenkin edelleen olemassa. Sekä potilaita että sairaalan henkilökuntaa halutaan suojella.
– Riski koronan leviämisestä alueellamme uudelleen on yhä olemassa, joten maaliskuussa annettuja rajoituksia on tietyiltä osin syytä jatkaa, Vaasan keskussairaalan johtajaylilääkäri Peter Nieminen toteaa.
Kriittisesti sairaiden potilaiden luona sallitaan vierailut ja vain potilaan kannalta välttämätön saattaja voi tulla mukaan sairaalakäynnille. Myös synnytyksissa sallitaan toisen puolison läsnäolo.
Seinäjoen keskussairaalassa voi myös vierailla poikkeustapauksissa.
– Tapauskohtaista harkintaa käytetään, esimerkiksi saattohoidossa olevan potilaan omaisten kohdalla, kertoo ylilääkäri Matti Rekiaro Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.
Vierailurajoitukset ovat olleet voimassa jo maaliskuusta lähtien.
Katso täältä alueesi koronatilanne.