Monet ravintolat laajentavat Etelä-Karjalassa terassejaan.
– Yhtään toria tai aukiota ei ainakaan toistaiseksi olla muuttamassa anniskelualueeksi, mutta lisäpaikkoja on tulossa monille terasseille, kertoo ylitarkastaja Markus Leivonen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Terassit ovat sisätiloja tuottoisampia, sillä terassien asiakaspaikat saa ottaa täyteen ensi maanantaista lähtien. Ravintoloiden sisätiloissa on sen sijaan jätettävä joka toinen paikka tyhjäksi.
Koronavirusrajoitukset pistivät vauhtia esimerkiksi Osmo's Cosmos Barin terassin laajennukseen Imatralla.
Ravintoloitsija Ville Soininen kertoo, että uusia terassipaikkoja tulee 30. Sen jälkeen terassipaikkoja on yhteensä 65.
– Olimme miettineet joskus Imatranajoa varten, että laajennamme terassia. Emme tehneet, mutta nyt koronan takia päätimme sen tehdä, Soininen kertoo.
VENN laajenee Kansalaistorille
Wolkoffin ravintola Lappeenrannassa muuttaa viikonloppuna takaisin remontoituihin toimitiloihin Kauppakadulle. Terassipaikkoja tulee parikymmentä lisää.
Ravintoloitsija Sirja Ojala kertoo, että Wolkoffilla on lisäksi sata terassipaikkaa myöhemmin avattavalla sisäpihalla.
Etelä-Karjalan Osuuskauppa avaa terassinsa maanantaina. Niistä muutamaa on jonkin verran laajennettu.
Suurimman muutoksen kokee Kansalaistorin reunalla toimiva VENN. Sen terassi laajenee pinta-alaltaan viisi kertaa nykyistä suuremmaksi.
– Aivan uusia terasseja emme ainakaan vielä kesäkuun alussa ole avaamassa, kertoo Eekoon toimialajohtaja Aleksi Vuorinne.
Juttua täydennetty Etelä-Karjalan osuuskauppaa koskevilla tiedoilla klo 10.54.